vaakon nakki
Herkkuja luukulta. Paikallisuuteen luottavan Vaakon Nakin monivuotisia yhteistyökumppaneita ovat muun muassa Tampereen Lihajaloste ja Iivon Leipomo Kangasalalta.

Grillipurtavaa jo vuodesta 1962 laatinut eeppinen Vaakon Nakki tulee 54 vuoden kunniakkaaseen ikään 28.4. Pispalan valtatiellä grillikioski on palvellut jo vuodesta 1982 asti. Vaakon Nakki on niin paikallisten kuin ulkopaikkakuntalaistenkin vahvassa suosiossa.

Vaakon Nakki tunnetaan kikkailemattomana grillikioskina, jonka vetovoimaa taksikuskien, poliisien ja palomiesten suositukset ovat entisestään lisänneet. Grillin luukulla nähdään säännöllisesti myös rokkareita ja näyttelijöitä. Sami Hedbergin luotsaama Grillit Huurussa -ohjelma on tuonut lähiaikoina grillin luukulle sankan joukon uusia kokeilijoita.

Perinteitä ravisuttelevia ja yhdistäviä grilliherkkuja

vaakon nakki 2Nopeasti muuttuvassa pikaruokakulttuurissa Vaakon Nakki on säilynyt perinteikkäiden grilliherkkujen puolustajana, jonka luukulta löytyvät niin tutut makkarat ja lihapiirakat kuin myös grilliruoan kekseliäisyyden rajoja ravisuttaneet erikoisherkut. Näistä kuuluisimmat annokset ovat Kivimies ja ennen kaikkea Kuuma Koira, jossa kaksi pikaruokaklassikkoa, hot dog ja sokerimunkki, tapaavat toisensa. Höyryhauteessa lämmitetyn munkin sisälle pannaan valinnan mukaan nakkeja tai höyrymakkaraa. Kokonaisuus viimeistellään Vaakon omalla sinapilla, ketsupilla, kurkkusalaatilla ja raa’alla sipulilla. Nokialta lähtöisin olevan suolaisenmakea herkku on saanut jopa nimikkopäivän.

Kerro muistosi Vaakon Nakista

Pitkäikäisen grillin historiaan mahtuu yhtä sun toista, mutta asiakkaat ovat pysyneet aina tapahtumissa mukana. Kun tulipallo yllätti grillin joulukuussa 2010, pelko iski tamperelaiseen grillikansaan. Facebookiin perustettiin nopeasti ryhmä “Vaakon Nakki, tulethan takaisin”, joka keräsi hetkessä yli 2 000 jäsentä. Vaakon Nakki aukesi entistä ehompana huhtikuussa 2011.

Ennakoiden ensi vuoden 55-vuotisjuhlavuotta Vaakon Nakki kokoaa historiikin, jonka tekemiseen pyydetään asiakkailta apua. Menneisyydestä tietäviä pyydetään jakamaan tarinansa ja ottamaan yhteyttä Vaakon Nakkiin.

Torstaina 28.4. grilli juhlistaa 54-vuotissyntymäpäiväänsä. Synttäriviikolla 25.-28.4. nälän voi taittaa kestosuosikilla Tampereen Lihajalosteen höyrymakkaralla euron hintaan, ja kyytipojaksi saa Hartwall Jaffa- tai Pepsi Max -tölkin eurolla. Synttäriviikolla myydään myös aitoa Vaakon Nakin sinappia hintaan 2e/pullo.

Vaakon Nakki
Pispalan valtatie 37
33250 Tampere

Kuvat: Vaakon Nakki