Parhaimmaksi tamperelaisravintolaksi sijoittuneen C:n ravintoloitsija-keittiömestari Ilkka Isotalo ja ravintoloitsija-sommelière Christina Suominen.

Viisi Tähteä -media on julkaissut jälleen listan Suomen ravintolaparhaimmistosta. Lujasti odotetulle 50:n parhaan listalle ylsi mukaan Tampereelta 5 ravintolaa: ravintola C 12., Bertha 15., Kajo 18., Ravinteli Huber 19., Hella & Huone 37. Tampereen kainalosta, Kangasalta sijalle 39 nousi ravintola Paakari. Gastropub Tuulensuu nappasi viimevuotiseen tapaan Paras olutlista -palkinnon. Voiton vei jo toistamiseen Grön, toiseksi tuli BasBas ja kolmannen sijan sai Olo.

Tampereen kaupungin kulinaarinen käyntikortti, ravintola C piti pintansa petraten kahdella viimevuotista sijoituslukemaansa. Sijalta 12 löytyy Christina Suomisen ja Ilkka Isotalon alati yllättävä ja omaa monitasoisesti tinkimätöntä tietään kulkeva ravintola: poikkeuksellisia ja suuntaa näyttäviä viinivalintoja, innovatiivista raaka-aine- ja tekniikkatulkintaa, ruoan ja juoman koukuttavaa vuoropuhelua. Tinkimättömyys keittää aidosti sesonkien mukaan pitää keittiön kekseliäisyyden loppumattomassa kukassa.

Berthan ravintoloitsijat Pekka Salmela (kesk.) ja Mika Roito (oik.) sekä vasemmalla poseeraava sommelier Pasi Mamia, joka on sittemmin siirtynyt Huberiin.

Mika Roiton ja Pekka Salmelan Ravinteli Bertha sijalla 15 paransi myös sijoitustaan viime vuodesta parilla pykälällä. Mutkaton ja ruokailusta lystiä tekevä ravintola on saanut saliinsa huikeita sommelier-taitureita, joten Berthan vieraat ovat periosaavissa viinillisissä käsissä. Samaisen ravintoloitsijakaksikon Ravinteli Huber poseeraa tänä vuonna sijalla 19. Oodi lihalle puree rohkeasti aikana, jolloin vegevallankumousta tohistaan ravintolasuunnalla jos toisella. Dry ager -ilottelu mm. lypsylehmäisin mauin on lihavertaansa vailla.

Kajo ravintoloitsijakolmikko Veli-Matti Lampinen, Marko Simunaniemi ja Panagiotis Lykoudis.

Viime vuonna avautunut Tampereen ravintolataivaan tykisti nouseva tähti, ravintola Kajo, teki säkenöivän nousun listalle suoraan sijalle 18. Ravintoloitsijakolmikko Panagiotis Lykoudis, Veli-Matti Lampinen ja Marko Simunaniemi ovat ennakkoluuloton ja yllättävä yhdistelmä välimerellistä ja suomalaisen metsäistä keittämistä ja vinkeää palvelualtista viini-intohimoa. Ravintolan köökki hyödyntää metsästä kaiken kaarnaa, vihreyttä ja riistaa myöden ja treenaa lihankäsittelytaitojaan mm. peuranruhoilla tarjoillen yllättäviä makuyhdistelmiä kikkailuun sortumatta. Puuhiiligrilli on lujassa käytössä.

Hellan & Huoneen ravintoloitsijat salin sekä keittiön puolelta: Humberto Pulido Garcés ja Ilmari Saarikoski.

Komean paluun listalle taas teki uusissa omistajakäsissä oleva Hella & Huone, jonka keittiöfilosofia on tiukasti päästä häntään ja pyrstöstä kiduksiin. Tinkimätön raaka-aineen kokonaan hyödyntäminen saa paikka paikoin todellista makumagiaa aikaan. Linjakkaassa pikkuravintolassa ravintoloitsijakumppanien Humberto Pulido Garcésin ja Ilmari Saarikosken sali ja keittiö soittavat saumattomasti yhteen kuin vanha aviopari, jonka huomaan voi heittäytyä niin ruoan kuin moninaisten juomienkin suhteen lounaasta illalliseen.

Kangasalan kätköissä sijaitsee ravintoloitsija Ilpo Vainion puolisoineen pyörittämä kulinaarinen keidas, jonne moni matkaa jo pääkaupunkiseutua myöden. Sijalle 39 ponnahtaneen Paakarin keittiössä kokataan skandinaavista ruokaa perinteisen ranskalaisen keittiön tekniikoin ja kaikki tehdään alusta asti itse käsityönä.

Listauksen lisäksi ravintoloita on nostettu jälleen esille alakategorioissa, kuten Paras ruoka, Paras viinilista ja Paras tunnelma. Tamperelaisravintoloista Gastropub Tuulensuu nappasikin viimevuotiseen tapaan Paras olutlista -tittelin.

50 Parasta Ravintolaa -rankkaus alakategorioineen perustuu valtakunnallisen ammattilaisraadin äänestykseen, jossa näkemyksensä maan parhaista ravintoloista antavat ja paremmuusjärjestykseen rankkaavat niin ravintoloitsijat, keittiömestarit, salipuolen johtotehtävissä toimivat, alkoholialan toimijat kuin ravintola- ja ruokakirjoittamisen ammattilaisetkin. Äänestyksen toteuttaa horeca-alojen media Viisi Tähteä yhdessä Food Camp Finlandin kanssa.

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

Gastropub-ravintoloitsijat Sami ja Anu Lappalainen Tuulensuun tiskin takana. Valtavan juomavalikoiman Tuulensuu pokkasi myös Paras olutlista -palkinnon.
50 Parasta 2019 -lista

1. Grön, Helsinki
2. BasBas, Helsinki
3. Olo, Helsinki
4. Palace, Helsinki
5. Inari, Helsinki
6. Kaskis, Turku
7. Vinkkeli, Helsinki
8. Ora, Helsinki
9. Demo, Helsinki
10. Ask, Helsinki
11. Chapter, Helsinki
12. C, Tampere
13. Nolla, Helsinki
14. Mami, Turku
15. Ravinteli Bertha, Tampere
16. Muru, Helsinki
17. Wino, Helsinki
18. Kajo, Tampere
19. Huber, Tampere
20. Emo, Helsinki
21. Ultima, Helsinki
22. Savoy, Helsinki
23. SicaPelle Wining & Dining, Porvoo
24. BasBas & Staff Wine Bar, Helsinki
25. Nude, Helsinki
26. Maannos, Helsinki
27. Smör, Turku
28. Yes Yes Yes, Helsinki
29. Kosmos, Helsinki
30. Kuurna, Helsinki
31. Gastro Cafe Kallio, Helsinki
32. Mikko Utter
33. Ragu, Helsinki
34. Farang, Helsinki
35. Kuori, Turku
36. Local Bistro, Joensuu
37. Hella & Huone, Tampere
38. Karu Izakaya, Turku
39. Paakari, Kangasala
40. Ludu, Turku
41. Pastis, Helsinki
42. Bistro O mat, Kirkkonummi
43. Carelia, Helsinki
44. Sesonki Gastro Bar, Järvenpää
45. Juuri, Helsinki
46. Aanaar, Inari
47. Ostroferia, Oulu
48. Tintå, Turku
49. Passio, Helsinki
50. Pastor, Helsinki

Paras palvelu (Vihannespörssi): Baskeri & Basso Bistro, Helsinki
Paras ruoka (Arla): Ravintola Palace, Helsinki
Paras tulokas (Kespro): Inari, Helsinki
Paras työnantaja (Sumpli): Baskeri & Basso Bistro, Helsinki
Paras viinilista: Ravintola Muru, Helsinki
Paras olutvalikoima: Gastropub Tuulensuu, Tampere
Paras ravintolatapahtuma: Taste of Helsinki
Paras klassikkoravintola: Savoy, Helsinki
Paras tunnelma: Baskeri & Basso Bistro, Helsinki
Paras eettinen ravintola: Nolla, Helsinki