Tampereen Kauppahalli palvelee iltaisin 2019 pääsääntöisesti joka kuun ensimmäinen perjantai, jolloin ovet ovat avoinna ja herkut tarjolla aina klo 20 asti. Kauppahallin ravintoloitsijat ja kauppiaat ovat luoneet Iltahalli-tapahtumaan kimpassa mukavaa tunnelmaa, tarjouksia ja maistiaisia.

Joulun alla tänä vuonna järjestetään kaksi Iltahalli-tapahtumaa: Ensimmäinen pidettiin itsenäisyyspäivän aattona. Toinen on jouluaaton aattona maanantaina 23.12., jolloin ravintola on avoinna klo 19 asti.

Kulinaristia kiinnostaa erityisesti kiireetön illallinen hallin laadukkaissa ravintoloissa. Näistä tunnetuin on 4Vuodenaikaa, jonka maine on kiirinyt jo ulkomaille asti. Tästä osoituksena ravintolan voi bongata myös Pohjoismaiden parhaat ravintolat esittelevän White Guide Nordic -ravintolaoppaan sivuilta ja 50 Parasta Ravintolaa -listalta.

– Meidän kohdalla ilta-aukiolot tarkoittavat pidennettyä aukioloaikaa, pöytiintarjoiltuja klassikkoannoksia ja pysyvimpiä kausiannoksia. Combo-annoksissamme yhdistyvät ruoka ja viini, ravintolapäällikkö Suvi Volanen kertoo.

Iltahallien yhteydessä on nykyisin mahdollisuus tehdä pöytävaraus keittiömestarin pöytään. Chefs tableissa on lisävaihtoehtona myös merellinen Äyriäisvati-yllätysmenu.

ESIMERKKIMENU: MENU DU JOUR 05.04.2019
Keittiö avoinna 19.30 asti

Gratinoitua turskabrandadea, lämminsavulohta & beurre noisette 12€

Duroc porsaan ribsiä, karpalo-rusinacoleslaw, porkka-perunakakkua & rosmariinikastiketta 12€

Punajuurikeittoa, lohiterriiniä& talon leipää 9,50€

Maalaissalaatti 11€

Paistettua siikaa, perunasipsiä & herkkutattirisottoa 23€

Morbier-juustoa, lakkahilloa & patonkia 4€
Café gourmand 6,80€
Appelsiinipossetti 5,80€
Suklaakakkua & tyrnijäätelöä 5,80€

NOS SPÉCIALITÉS:
Tuoreet osterit 3,50€/ kpl
Roquefort-valkosipuli etanat 10€/ 18€
Ranskalainen kalakeitto 14,80€
Klassinen härkätartar 12€/18€
Naudan ulkofileetä á la Bearnaise 18€/ dry age 24€

Varaa oma Chef’s Table 4 Vuodenajasta ja nauti keittiömestarin tarjoilema yllätysmenu torstaisin ja perjantaisin

MA-LA | Aamiainen ja lounas Kauppahallissa: 4 Vuodenaikaa aloittaa päivän ranskaisella aamiaisella

Tapahtuma


Iltahalli-tapahtuma Kauppahallissa: 4Vuodenaikaa

 joka kuun ensimmäinen perjantai
 08:00 – 20:00
 Hintaluokka: 
 Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikan esittely

Tapahtumapaikka


4Vuodenaikaa

4Vuodenaikaa
 Hämeenkatu 19
Tampere

 Hotellit läheisyydessä