Keittiömestari Juho Rajamäki (vas.) ja ravintoloitsija Yoni Ichtertz kertovat, että uudella kabinettitilalla on ollut heti kova kysyntä. Kabinetin voi varata Chef’s Tablen ohella myös esimerkiksi aamiaispalaverien, kokouksien tai muiden tilaisuuksien ruokaisiksi puitteiksi.

Kauppahallin ravintola 4 Vuodenaikaa sai kesällä sulkeutuneen Delinsä tilalle hienon kabinettitilan, joka monipuolistaa ravintolan palvelutarjontaa. Esimerkiksi kysytty Chef’s Table laajenee nyt palvelemaan useampaa ruokailijaa. Ja aivan omassa rauhassa.

– Chef’s Table on ollut todella kysytty, mutta siihenhän ei mahdu kuin 4 tai ihan maksimissaan 5 asiakasta. Halusimme suuremman tilan ja Delin paikalle sen nyt sai. Vanha Chef’s Table säilyy silti edelleen, keittiömestari Juho Rajamäki kertoo.

Uuden kabinettitilan suojiin mahtuu 6-8 ruokailijaa. Tilaa voi varata Chef’s Tablen ohella myös vaikkapa aamiaiselle.

– Siellä voi järjestää esimerkiksi yrityksen aamupalaverin. Tilassa on mahdollista pitää etäkokouksiakin TV-laitteiston välityksellä. Myös Chef’s Tablen voi halutessaan nauttia siellä palaverimuodossa, Rajamäki kuvailee.

Raaka-aineita ja inspiraatiota yllätysmenuihinsa Rajamäki löytää Kauppahallin runsaudensarvesta. Usein viereisen Nygrenin kala- ja äyriäistiskistä. Chef’s Tablen menu vaihtuukin taajaan tahtiin.

– Minulla saattaa olla torstaina ihan eri menu kuin perjantaina. Ja joskus aamupäivällä on eri menu kuin iltapäivällä.

Menut ovat usein kala- ja mereneläväpainotteisia, mutta keittiömestarin ideoiden ja inspiraation mukaan mennään. Toiveitakin saa silti etukäteen esittää. Esimerkiksi ravintolan lihakaapin kätköistä löytyviä dry aged -hyvyyksiä voidaan hyödyntää.

4 Vuodenajan kabinettiin mahtuu mukavasti 6-8 vierasta.

Kabinetti on saanut tiimin kaavailemaan kattausaikojen laajentamista alkuiltasellekin. Tila mahdollistaisi mainiosti myös erilaiset teemalliset illalliset. Vaikkapa viinilliset sellaiset. Viini kiinnostaa 4 Vuodenajan asiakkaita nykyään aina vain enemmän, jolloin esimerkiksi yhdessä maahantuojan kanssa järjestetyt illalliset tarjoaisivat tilaisuuden maistella viinejä ohjatusti ja syventyä samalla niiden vuoropuheluun ruoan kanssa.

– Tällaisia matalan kynnyksen tastingeja voi järjestää vaikka työ- tai kaveriporukalla, kuvailee Rajamäki innostuneena.

4vuodenaikaa.fi

Teksti ja kuvat: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT RAVINTOLAESITTELY

LUE MYÖS

Ravintola 4 Vuodenaikaa, Tampereen kauppahalli

Aamiainen ja lounas Kauppahallissa – viikolla ja myös lauantaisin

Aamiainen heräilevässä Kauppahallissa on lempeä tapa aloittaa päivä. 4 Vuodenaikaa ympäröivine puoteineen on aivan oma maailmansa, jossa kiireen ja hektisen suorittamisen voi sulkea toviksi...
Vappu Tampere

Vappu Tampere 2024: Tampereen ravintoloiden vappumenut ja vappubrunssit

Poimimme tälle sivulle Tampereen ravintoloiden 2024 vappubrunssit ja vappulounaat. Vappuherkkuja voi nauttia niin ravintolasaleissa kuin puistopiknikilläkin! Kannattaa toimia rivakasti pöytävarausten suhteen. Huom! Sivua säännöllisesti. Kaikki...
Ravintola 4 Vuodenaikaa Tampere

Varaa oma Chef’s Table 4 Vuodenajasta ja nauti keittiömestarin tarjoilema yllätysmenu torstaisin ja perjantaisin

Katettu pöytä, yllätysmenu, valikoidut viinit, keittiömestari seurueelle tarjoilemassa... Kauppahallin ravintola 4 Vuodenaikaa yllättää asiakkaat sekä pöytävarausmahdollisuudella että keittiömestarin yllätysmenumauilla. Torstaisin ja perjantaisin voi varata...