Hervannassa maltaista majaansa pitävä Pub Kultainen Apina tarjoilee hurjan määrän itse maahantuomiaan Evil Twin New Yorkin oluita, jotka ovat myynnissä 17.10. alkaen. Kyseessä on jälleen hanavaltausta vastaava oluttapahtuma. Keskiössä ovat tällä kertaa New Yorkin oluet.

– Saimme hankittua neljäätoista Evil Twin New Yorkin uutuusolutta tölkeissä. Kattaus on laaja ja monipuolinen. Oluet ovat tietenkin tuoreita ja tulleet Eurooppaan lentorahtina nopean kuljetusajan ja laadun varmistamiseksi, kertoo Patrik Virtanen Kultaisesta Apinasta.

– Tämän lisäksi meille tuli samalta panimolta vielä kymmenkunta erilaista tankkiolutta, eli yhteensä vähän vajaa 30 erilaista olutta, lisää Virtanen.

Joukossa harvinaisuuksia ja erikoisuuksia

Mustalaispanimona aloittanut Evil Twin rakensi äskettäin oman panimon New Yorkiin. Erinomainen panimotiimi osaa valmistaa monentyylisiä, kiinnostavia oluita laadukkaasti ja ammattitaidolla. Evil Twin New Yorkin oluiden saatavuus on jo lähtökohtaisesti hyvin rajattua ja tietyt oluet ovat äärimmäisen vaikeasti hankittavissa.

– Tyylilajillisesti oluet ovat IPAa, Pale Alea, Stouttia ja Souria, juurihan näitä oluita ihmiset nykypäivänä haluavat juoda. Jos joku oikein todellinen erikoisuus tarvitsisi nostaa esille, niin se olisi Root Beer Beer tai Luxorious Luxury Volume One Imperial Gose, mainitsee Virtanen.

– Tämä vaahtokarkeilla, italialaisilla luumuilla, vadelmilla sekä Merlot-suolalla höystetty hapanolut on arvioitu oikeastaan kaikissa olutarvostelusivustoissa todella kovaksi tuotteeksi ja tälläisen herkun saaminen käsiin on todella harvinaista.

TÖLKKIOLUET

1) Your apartment is so small. You would probably find something larger
for less money outside of the city, DDH IPA 6,5%

2)Isn’t Brooklyn a little sketchy? Why would you live there?, DDH DIPA 8%

3)Root Beer Beer Sour 5%

4)This is the kinda beer brewers drink, Czech Pilsner 5%

5)Let’s get dinner in Times Square, DDH DIPA 8.3%

6)It’s so quiet and peaceful walking across the Brooklyn Bridge, DDH
Pale Ale 6.1%

7)Today’s forecast. Unhealthy Air Quality for Sensitive Groups –
Imperial Pastry Stout 14%

8)Everything is Meant to be Shared  Sour Ale 5.5%

9)Tropical Illusion Bodega Smoothie Sour IPA 6%

10)Evil Twin Brewing NYC / The Veil – Luxurious Luxury Volume One –
Imperial Berliner Gose 9%

11)Evil Twin Brewing NYC / Threes Brewing – I forgot I was going to be
in China Pilsner 5%

12)Rethink Beer: Excess Grain And Everything Citrus  Sour Pale 5.2%

13)Our version of the trending Danish Dream Cake Pastry Stout  13%

14)Parlez-Vous Francais Toast Imperial Stout 13%

 

Tapahtuma


Kultainen Apina maahantoi Evil Twin New Yorkin oluita

 to 17.10. alkaen

 Hintaluokka: 
 Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Pub Kultainen Apina

Pub Kultainen Apina
 Insinöörinkatu 30
Tampere

 Hotellit läheisyydessä