Lahden seudulta löytyvä Hollolan Kiikunlähde on yksi Suomen kauneimpia lähteitä ja sen vesi on niin kirkasta, että vesi hohtaa auringonloisteessa lumoavan turkoosina.

Hollolan Kiikunlähde

Kiikunlähde on vaikuttava elämys myös talvella, sillä se ei juurikaan jäädy. Uintipaikkana ja myös sukelluspaikkana se tarjoaa vilpoista vettä niin kesällä kuin talvellakin. Snorklaaminen lähteessä on äärimmäisen virkistävä kokemus.

Suomalaisen Järven tarina –luontoelokuva kuvauskohteenakin suomalaisille tutuksi tullut lähde oli loistava kuvauspaikka kristallinkirkkaan vetensä ansiosta.

Elokuva vie katsojan Suomen luonnon ainutlaatuisimman aarteen, järviemme, saloihin ja myytteihin. Suomalaisen kulttuurin ja muinaisten uskontojen tarinat heräävät henkiin, kun pinnan alla oleva maailma avataan katsojille ensi kertaa tässä laajuudessa.

Kiikunlähde on erittäin herkkä luontoympäristö – Älä ylitä aitaa!

Luontokohteesta on tullut liiankin suosittu ja alueen liikenne on ruuhkautunut. Lähde oli aiemmin loistava pysähdyskohde esimerkiksi Tampere –  Lahti reitillä, mutta sääntöjä noudattamattomat vierailijat ovat kuluttaneet lähteen rannat huonoon kuntoon. Nykyisin autolla Kiikunlähteelle tulevien tulee jättää moottoriajoneuvonsa vähintään n. 1,5 kilometrin päähän lähteestä. Jalan sekä polkupyörällä perille pääsee normaalisti ja lähteen näköalatasanne on edelleen paikoillaan. (Tieto päivitetty 14.7.2020)