Wanaja Festival, -musiikkifestivaaleilla kuullaan tänä kesänä kotimaan kärkinimiä, kuten Haloo Helsinki!, Vesala, Mariska ja Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet. Sooloartistikattaus täydentyi myös paluukeikan tekevä Anna Puu, rap-artisti Pyhimys, yksi Suomen menestyneimmistä tulokkaista BEHM, Olavi Uusivirta sekä Jonne Aaron.

Olavi Uusivirta keikat Hämeenlinnassa
Olavi Uusivirta nähdään lauantaina 9.7. keikalla Hämeenlinnassa. Uusivirta julkaisi äskettäin Anna Puun kanssa menestyssinkun ”2020”  Myös Anna Puu esiintyy konsertissa.

 

Musiikkifestivaalia on järjestetty vuodesta 2004 alkaen ja sen tapahtumapaikka on yksi Suomen kauneimmista festivaalialueista. Tulevana kesänä tapahtuma-alue uudistuu muun muassa massiivisen festarilavan ja VIP-alueen uusilla sijainneilla. Uudistuksen myötä VIP-alueelta on entistä paremmat näkymät lavalle.

Festivaalialuetta on palautteissa kiitelty Suomen kauneimmaksi. Linnanpuistossa päästäänkin tänä kesänä nauttimaan alueen kauneuden ja järvimaisemien lisäksi erilaisista lounge- ja oleskelualueista. Näissä voi bändien väleissä nauttia kattavista palveluista sekä väliaikaohjelmista. Tapahtuman oheisohjelmaa julkistetaan kevään aikana.

– Linnanpuiston alue on ainutlaatuinen! Tulevana kesänä iloitsemme saadessamme sen entistä monipuolisemmin festivaalin käyttöön. Erityisesti VIP-vieraat tulevat ilahtumaan toteutettavista uudistuksista. Myös yhden lavan taktiikkamme ja erillinen palvelualue lisäävät upean tapahtumapaikan toimivuutta, iloitsee tuotantopäällikkö Jonna Myllykangas.

Haloo Helsinki! keikka Hämeenlinnassa
Haloo Helsinki! esiintyy Wanaja Fest -tapahtumassa lauantaina 9.7.2022.

Esiintyjinä Suomen huiput

Festivaalin ensimmäiselle päivälle tullaan kevään aikana julkaisemaan vielä kaksi isoa nimeä.

PERJANTAI 8.7.2022.: BEHM, Pyhimys, Jonne Aaron
Lisäyksiä tulossa!
LAUANTAI 9.7.2022: Haloo Helsinki!, Anna Puu, Vesala, Olavi Uusivirta, Mariska, Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet

Liput:

Festarilippu 2 päivää (pe-la), 119 €

Festarilippu 1 päivä (pe, la), 69 €

Festarilippu 1 päivä, lastenlippu alle 12 v. (pe, la), 11,50 €

VIP Festarilippu 2 päivää (pe-la), 175 €

VIP Festarilippu 1 päivä (pe, la), 110 €

Tapahtuman kaikki liput ovat nyt myynnissä Tiketti ja Lippu.fi

Ikäraja:

Wanaja Festival on sallittu kaiken ikäisille. Vain anniskelualueille ja VIP-alueelle on ikäraja 18 vuotta. 2-vuotiaat ja sitä nuoremmat pääsevät tapahtuma-alueelle veloituksetta maksavan huoltajan seurassa.

www.wanajafestival.fi
www.facebook.com/WanajaFestival
@wanajafestival #wanajafestival

Wanaja Festival -musiikkifestivaali juhlitaan jälleen heinäkuussa 2022 Hämeenlinnassa. Kuvaaja: Henri Juvonen
Wanaja Festival -musiikkifestivaali juhlitaan jälleen heinäkuussa 2022 Hämeenlinnassa. Kuvaaja: Henri Juvonen

Majoitusvinkki Lomarengas

7063, AULANGONRANTA

Mahtava sijainti ihan Aulangon nähtävyyksien vieressä.