Maamme suurimpiin musiikkifestivaaleihin lukeutuva Weekend Festival kerää oheistapahtumineen 60 000 hengen yleisön 4.-5. elokuuta Helsingin Kyläsaareen. Samaan aikaan festivaalin puitteet ovat suuremmat kuin koskaan.

Nyt jo kuudennen kerran järjestettävä tapahtuma on ollut aina ennakkoon loppuunmyyty ja näin uskotaan käyvän nytkin. Lippuja ei siis jää välttämättä myytäväksi enää festivaalin porteille.

]”]VARAA LIPUT FESTIVAALIKULJETUKSEEN

Weekend Festival päälava on kooltaan suurempi kuin millään festivaalilla Suomessa aiemmin. Tämä tanskalaisvalmisteinen lava tuodaan Helsinkiin suoraan Kroatiasta, jossa se on ollut yhden Euroopan suurimman festivaalin, Ultra Europen päälavana. Lavan leveys on 57 metriä ja korkeus 22 metriä. Lisäksi lavaan liitetään yli tuhat ledimodulia, jotka on jouduttu tuomaan Venäjältä, koska näin suurta määrää ei ole ollut saatavilla Suomesta.

Weekend Festival on myös muuttanut tapahtuma-alueensa rakennetta entistäkin toimivammaksi. Esimerkiksi päälava on suunnattu nyt aiempaa eteläisemmäksi, jolloin musiikin ääni ei kuulu Kulosaaren ja Herttoniemen suuntaan vaan Mustikkamaalle päin, jossa on vähemmän asutusta.

Weekend Festivalin odotetuimmasta show’sta vastaa live-kokoonpanollaan hiljattain huikean paluun tehnyt megayhtye Pendulum Live, joka nähdään tapahtuman päälavalla lauantaina kello 21-22. Muita lauantain päälavan artisteja ovat kotimainen kestosuosikki Reino Nordin, norjalais-ruotsalainen DJ-kaksikko Tungevaag & Raban, brittiläinen EDM-yhtye Clean Bandit, sekä supersuosittu kanadalainen DJ-huippu Deadmau5.

Perjantain artisteja päälavalla ovat norjalainen DJ-tuottaja Alan Walker, hollantilais-DJ Don Diablo, yhdysvaltalainen hip hop -duo Rae Sremmurd, jo viidesti maailman parhaaksi DJ:ksi valittu Armin van Buuren, Billboardin listoille nousseen Alone-kappaleen tekijä Marshmello ja illan päättää YouTubessa jo yhteensä yli kaksi miljardia katselukertaa kerännyt popmaailman supertähti The Chainsmokers.

Kaiken kaikkiaan festivaalin viidellä lavalla esiintyy perjantain ja lauantain aikana yli 60 artistia.

Tapahtuma-alueella on viikonlopun ajan myös merkittäviä liikennejärjestelyjä. Alueella ei ole parkkipaikkoja, mutta Kyläsaarenkatu 7 kohdalla on hyvä yleisön jättöpaikka, ja Hanasaarenkatu 10 kohdalla on iso parkkialue, joka toimii parhaiten kävijöiden noutopaikkana. Lisäksi muun muassa Hermannin rantatie ja Vanha talvitie ovat suljettuina molempina iltoina kello 23.00-01.00. Metrolla saapuvien on hyvä valita kävelle reitti alueelle Vanhan talvitien kautta.

]”]VARAA LIPUT FESTIVAALIKULJETUKSEEN

Weekendin kotisivut: www.wknd.fi

Facebook: www.facebook.com/WEEKENDFESTIVAL

Instragram: www.instagram.com/weekendfestival

Twitter: www.twitter.com/weekendfestival

YouTube: www.youtube.com/wkndfestival