We Jazz on vuonna 2013 ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma, joka esittelee kiinnostavinta jazzmusiikkia. Mukana on yleensä sekä suomalaisia että ulkomaalaisia artisteja ja viikon mittainen tapahtuma levittäytyy ympäri Helsinkiä.

Katso ohjelmisto täältä.

Esityspaikat vaihtuvat suurelta osin vuodesta toiseen ja We Jazzin tuottajien tavoitteena on löytää jatkuvasti uusia mielenkiintoisia esitystiloja. Esiintyjien ja tilojen valinnassa pyritään mahdollisimman toimivan kontekstin luomiseen musiikille. Tästä johtuen monet We Jazz –keikkapaikat ovat varsin pieniä. Musiikki on parhaimmillaan läheltä kuultuna ja We Jazzin ideologiaan kuuluukin laatuun panostaminen määrän sijaan. Jokainen konsertti on käsin valittu arvokas palanen jazzviikon ohjelmaa.

We Jazzia kuulee kutsuttavan usein festivaaliksi ja sitä tämä Helsingin laajin vuosittainen jazztapahtuma eittämättä onkin. Jo alusta asti tapahtuman kuvailuun ovat vakiintuneet myös termit ”installaatio” ja ”utopia”. Nämä sanat kiteyttävät We Jazzin hengen ja suuntaavat ajatuksia perinteisen jazzfestivaalikentän ulkopuolelle. Jazzin esittämisen tapojen uudistaminen onkin yksi tapahtuman keskeisistä pyrkimyksistä parhaan mahdollisen musiikin tarjoilemisen ohella.

We Jazz järjestetään joulukuussa, koska järjestäjien mielestä silloin ei tapahdu tarpeeksi (muun kuin joulushoppailusesongin tiimoilta) ja koska vuoden pimein aika vaatii piristystä. Jazzmusiikin kannalta yritämme luoda osaksi vuoden kiertoa vakiintuvan katsauksen menneeseen vuoteen. Paikalla on tälläkin kertaa useita loistavaa musiikkia vuonna 2015 julkaisseita artisteja. We Jazz on osuva läpileikkaus ajankohtaisesta ja myös ajan hammasta väistävästä jazzmusiikista halki genren laajan tyylispektrin.

Tapahtumia Helsingissä

 

Kuuntele YLE Areenasta: Joonas Haaviston yksiön tärkein huonekalu on flyygeli

Joonas Haaviston koti, Kuvaaja Jori Hellstedt.Pianisti Joonas Haavisto kutsuu viisi artistia ja yleisön luoksensa töölöläiseen 30 neliön yksiöön, joka sisältää flyygelin. Tiivis kotikonsertin tunnelma on taattu ja Haavisto on luvannut keittää konserttivieraille kahvit. Jokaiseen konserttiin lippuja on myytävänä 20 henkilölle.

Konsertit: ti 8.12. klo 18, ke 9.12. klo 18, to 10.12. klo 18, la 12.12. klo 16

We Jazz