Pakettimatkojen tuotekehittely on saavuttanut sensaation! Tjäreborgin matkoilla voi varata  aurinkotuolin jo etukäteen koko loman ajaksi – heittää siis pyyhkeen kehään jo ennen matkaa.

Uusi palvelu otetaan käyttöön koko Tjäreborgin emokonsernissa, Thomas Cook Groupissa. Aurinkotuolien varaaminen ennakkoon on mahdollista helmikuun lopulta alkaen, ja aluksi mukana on kaksi hotellia: Sunprime Atlantic View Gran Canarialla ja Sentido Buganvilla Hotel & Spa Fuerteventuralla. Kesäksi 2018 palvelu laajenee noin 30 hotelliin.

– Haluamme kehittää palvelujamme siihen suuntaan, että ne ratkaisevat lomalaisen pienetkin harmituksen aiheet ja mahdollistavat omien yksilöllisten toiveiden mukaisen lomamatkan, kertoo Anu Niemelä, Tjäreborgin maajohtaja.

Matkustaja saa kuusi päivää ennen matkalle lähtöään sähköpostin, jossa kerrotaan aurinkotuolien varausmahdollisuudesta. Varausvaiheessa mieleisen aurinkotuolin voi valita uima-allasalueen kartasta, josta voi nähdä myös ilmansuunnat eli mihin aikaan päivästä tuolit ovat auringossa tai varjossa. Ennakkoon varatun aurinkotuolin hinta on 25 euroa riippumatta loman pituudesta.

Ennakkoon varatut aurinkotuolit eivät ole muiden hotelliasukkaiden käytössä. Kaikista uima-allasalueen aurinkotuoleista kuitenkin vain 10–20 prosenttia on varattavissa etukäteen. Muut aurinkotuolit ovat tavanomaiseen tapaan kaikkien hotelliasukkaiden vapaassa käytössä maksutta.

Viime syksynä lanseerattu tietyn hotellihuoneen varausmahdollisuus on otettu erittäin innostuneesti vastaan, ja aurinkotuolien varausmahdollisuus on luonteva kehitysaskel.