Tunnollinen merkonomi Keijo Yrjänä Saastamoinen (Vesa Vierikko) huomaa eräänä päivänä muuttuneensa suunnattomaksi syöpäläiseksi. Niin työtoverit kuin omat perheenjäsenetkin alkavat vieroksua Keijoa, eikä aikaakaan kun hän ajautuu ulos entisestä elämästään ja joutuu matkalle yhteiskunnan ja ihmisyyden äärilaidoille, maailmaan jossa kaikki tuttu ja turvallinen kaikkoaa tiehensä eikä mikään tunnu olevan sitä miltä näyttää.

Keijolle selviää kuitenkin, ettei hän ole ongelmineen yksin – syöpäläisten määrä alkaa lisääntyä huolestuttavasti kaikkialla ja koko länsimainen yhteiskuntajärjestelmä natisee liitoksissaan…

Muodonmuutos on yhteiskunnallinen satiiri ja terävä allegoria ajasta, jolloin yhä suurempi osa ihmisistä huomaa muuttuneensa lopullisesti tarpeettomiksi.

Esitys perustuu vapaasti Franz Kafkan novelliin Muodonmuutos, jota pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä kaunokirjallista kertomuksista.

Käsikirjoitus: Esa Leskinen ja Sami Keski-Vähälä
Ohjaus: Esa Leskinen

Rooleissa: Vesa Vierikko, Santtu Karvonen, Minna Suuronen, Robin Svartström, Sari Mällinen ja Taisto Oksanen

Lavastus- ja pukusuunnittelija: Janne Siltavuori
Äänisuunnittelija: Jussi Kärkkäinen
Valosuunnittelija: Ville Mäkelä
Videosuunnittelija: Ville Vierikko

Kuvassa Vesa Vierikko, Kuva © Mitro Härkönen

 

Tapahtuma


Muodonmuutos – selkärangaton komedia

 Seuraavat esitykset:

ke 25.4. klo 19
to 26.4. klo 19
pe 27.4. klo 19

 Hintaluokka:  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Ryhmäteatteri, Helsinginkadun näyttämö
Helsinginkatu 25
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Hakaniemi