Soul Trio on Suomen kysytyimpiin jazzmuusikoihin lukeutuvan trumpetisti Jukka Eskolan uusi kokoonpano. Eskolan lisäksi Soul Triossa vaikuttaa kotimaisen jazzkentän ykkösurkuriksi tituleerattu Mikko Helevä, sekä suvereenista ja svengaavasta rumputyöskentelystään tunnettu Teppo Mäkynen.

Trion musiikilliset esikuvat ovat kultaisella 60-luvulla, mutta heidän esittämistä kappaleistaan löytyy vaikutteita muiltakin vuosikymmeniltä. Yhtyeen musiikki koostuu originaaleista sävellyksistä, sekä muutamista tarkkaan valikoiduista gospel- ja soul vaikutteisista lainakappaleista. Materiaalin avainsanat ovat juurevuus ja svengi, mutta yhtye pyrkii myös vaikuttamaan kuulijoihinsa hienostuneella dynamiikalla ja välillä jopa minimalistisilla musiikillisilla ratkaisuilla.

Soul Trio julkaisi yhtyeen nimeä kantavan albumin 5. toukokuuta. Albumin julkaisijana on arvostettu helsinkiläinen levy-yhtiö Timmion Records.

Jukka Eskola, trumpetti
Teppo Mäkynen, rummut
Mikko Helevä, urut

Tapahtuma


Jukka Eskola Soul Trio

 Päivä: to 16.11.
 Aika: 19:00
 Hintaluokka: 20 
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Koko Jazz
Hämeentie 3
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Hakaniemi