Sofian maailma - Kesäteatteria Suomenlinnassa”Viisauden alku on myöntää, ettei tiedä muuta kuin, ettei tiedä mitään.”

Eräänä keväisenä tuiki tavallisena päivänä pienellä norjalaisella paikkakunnalla tuiki tavallinen 14-vuotias Sofia löytää postin seasta kaksi hänelle osoitettua kirjettä vailla tietoa kirjeiden lähettäjästä. Ensimmäinen kirje kysyy ”Kuka sinä olet?” ja toinen ”Mistä maailma on peräisin?”. Pian postilaatikkoon ilmestyy myös Hilde -nimiselle tytölle osoitettu postikortti. Kuka on Hilde ja miksi Hilden isän tyttärelleen lähettämä postikortti on lähetetty Sofian osoitteeseen?

Mystisiä kirjeitä alkaa tulla yhä enemmän ja pian Sofia huomaa tulleensa niiden kautta temmatuksi mukaan ainutlaatuiselle ja ikimuistoiselle filosofian kurssille. Kurssin opettajan Alberto Knoxin esittämiä filosofisia kysymyksiä ratkaisemalla Sofialle selviää, ettei maailma, jonka hän on luullut tuntevansa, olekaan aivan sitä, miltä se näyttää…

Sofian maailma

Vuonna 1991 julkaistu Sofian maailma on kirjailija Jostein Gaarderin läpimurtoteos. Teos on käännetty yli 50 kielelle ja vuonna 1995 se oli maailmanlaajuisesti eniten myyty kaunokirjallinen teos.

Johanna Freundlichin dramatisoima ja ohjaama Sofian maailma on taianomainen matka elämän syviin kysymyksiin, joihin vastaamalla voi ihminen sijoittaa itsensä paremmin osaksi maailmanjärjestystä. Lisääntyvät salaliittoteoriat ja demokratioiden kriisi tekevät teoksesta ajankohtaisemman kuin koskaan.

Sofian maailma

Ohjaus ja dramatisointi: Johanna Freundlich
Rooleissa: Suvi Blick, Robin Svartström, Jouni Innilä, Aarni Kivinen ja Sari Mällinen
Lavastus: Janne Siltavuori
Pukusuunnittelu: Niina Pasanen
Valosuunnittelu: Ville Mäkelä
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Maskeeraussuunnittelu: Tiina Winter

 

Tapahtuma


Sofian maailma

 Päivät: elokuussa 2021
 Aika: 19:00 tai 14:00
 Hintaluokka: alk. 22,50  Ticketmaster.fi

 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Ryhmäteatteri, Suomenlinnan kesäteatteri
Ryhmäteatteri, Suomenlinnan kesäteatteri
 Suomenlinna
Helsinki

Suomenlinna
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä Kamppi