Maailman lavoja ahkerasti kiertänyt, intialaisen karnaattisen musiikin merkittävin Euroopassa vaikuttava viulisti Jyotsna Srikanth konsertoi Etnosoi!-festivaalilla tiistaina 8.11. klo 19 Malmitalossa.

Etnosoi!-festivaalia vietetään 3.-16.11. Helsingissä. Lisäksi on tapahtumia Espoossa ja Tampereella. Festivaalia järjestää Maailman musiikin keskus. Koko Etnosoi!-ohjelmisto on nähtävissä osoitteessa etnosoi.fi.

Esitys on nimeltään Carnatic Nomad, ja siinä soittaa Srikanthin lisäksi kaksi perkussionistia, RN Prakash ja Pujenthan Sivagurunathan.

Jyotsna Srikanth syntyi Intiassa muusikkoperheeseen. Nykyisin hän asuu Iso-Britanniassa, mutta konsertoi yhä säännöllisesti Intiassa. Srikanthin meriittilistalla ovat kiitosta saaneet lukuisat esiintymiset arvostetuimmilla konserttilavoilla ja festivaaleilla, kuten WOMAD UK, BBC Proms, Royal Albert Hall, Lontoon Southbank Centre ja The Music Academy Chennaissa. Lisäksi hän on soittanut yli 300:ssa Bollywood-elokuvassa ja säveltänyt omia teoksia.

Jyotsna Srikanth on yleisön tavattavissa konserttipäivänä järjestettävässä Meet the Artist! -tapaamisessa Malmitalon kahvilassa klo 17.30. Keskustelua johdattelee intialaisen musiikin tuntija ja tekijä, tutkija Lari Aaltonen. Yle Radio 1 lähettää konsertin suorana, ja väliajalla kuullaan myös otteita Meet the Artist! -tapaamisesta. Yleisradion lähetyksen toimittaa Kare Eskola, ja kommentaattorina konsertin jälkeen on muusikko Ilkka Heinonen.

Jyotsna Srikanth jää Suomeen vielä konsertin jälkeiseksi päiväksi pitämään mestarikurssia Sibelius-Akatemialla, ja on myös median tavattavissa.

 

 

Tapahtuma


Etnosoi!-festivaalit: Jyotsna Srikanth

Päivä: ti 08.11.2016
Aika: 00:00
Hintaluokka: Useita hintoja
Tapahtuman kotisivut: http://www.etnosoi.fi/fi/etnosoi-etusivu

Tapahtumapaikka


Malmitalo
Ala-Malmin tori 1
Helsinki