Maailman suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva ja Grammy-palkittu Muse saapuu jälleen Suomeen kolmen vuoden tauon jälkeen. Äskettäin uuden albumin julkaissut Muse esiintyy Simulation Theory –maailmankiertueellaan Helsingin Suvilahdessa tiistaina 18.6.2019.  Konsertin lippuja myydään Ticketmasterissa.

2019 maailmankiertue tuo näyttävistä ja rajoja rikkovista lavatuotannoistaan tunnetun brittiyhtyeen Suvilahteen. Edellisen kerran yhtyeen näyttävästä konsertista päästiin nauttimaan kesällä 2016 loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla.

Vuonna 1994 perustettu Muse on julkaissut nyt kahdeksan studioalbumia, jotka ovat myyneet yli 20 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Yhtyeen uusin, järjestyksessään kahdeksas studioalbumi Simulation Theory julkaistiin 9.11.2018.

Matt Bellamyn, Dominic Howardin ja Chris Wolstenholmen muodostaman Musen edellinen studioalbumi Drones julkaistiin vuonna 2015 ja se meni myyntilistan kärkeen peräti kahdessakymmenessäyhdessä maassa. Levy palkittiin myös Grammy Awardseissa parhaana rock-albumina. Kaiken kaikkiaan Muse on voittanut lukuisia musiikkialan palkintoja. Näihin lukeutuvat mm. kaksi Grammya, viisi MTV Europe –palkintoa, kaksi Brit Awardia.

 

Tapahtuma


MUSE: Simulation Theory Tour

 Päivä: ti 18.6.
 Aika: 17:00
 Hintaluokka: 84  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Suvilahti
 Kaasutehtaankatu 1
Helsinki

Kaasutehtaankatu 1
Helsinki

 Ravintolat läheisyydessä 

 Hotellit läheisyydessä