69eyes2014

Helsinkiläinen mustan nahan rock-lähettiläsbändi The 69 Eyes viettää 25-vuotissynttäreitään siellä mistä kaikki alkoikin, Tavastia-klubilla lauantaina 6.9.2014 kahden keikan voimin, alkuillasta ikärajaton ja illalla baari-ikäisille.

”Tavastialtahan kaikki alkoi. Siellä me hengasimme ennen bändiä ja varmaan jossain vessajonossa tuli tutustuttuakin. Bändin ensimmäinen ihan oikea isompi keikkakin oli juuri Tavastialla. Bändin ekat treenit oli syyskuussa 1989 Sörkan Kurvissa olleella treenikämpällä. Siitä on nyt tasan 25 vuotta. Sitä juhlitaan sitten Tavastialla. Samalla alkuillasta annetaan meidän nuoremmille faneille mahdollisuus tulla keikalle legendaariselle Tavastialle – itsekin kävin siellä limukeikalla ekaa kertaa aikoinaan katsomassa Lords Of The New Churchia. Jokainen voi päätellä millaisen vaikutuksen se minuun teki…”, tarinoi bändin laulaja Jyrki Linnankivi.

Bändin pitkää uraa juhlistava The 69 Eyes: ”The Best Of Helsinki Vampires” (Virgin/EMI) -tuplakokoelma ilmestyi vuoden vaihteessa.

Kummatkin keikat avaa nuorten helsinkiläismiesten rock-yhtye Philadelphia Dynamite, joka on muun muassa voittanut vuoden 2012 JunnuVimman. Yhtye lupaa yleisölleen tuulahduksen uutta rock’n’rollia.

Tapahtumatiedot

La 6.9.2014
The 69 Eyes – 25 Years Of Rock’n’Roll! (16:30), Philadelphia Dynamite (15:30) – ikärajaton
15-19
Hinta: enn. alk. 22 €, ovelta 23 € Ikäraja: ikärajaton

Tapahtumapaikan kotisivut: www.tavastiaklubi.fi

[accordion]
[acc_item title=”Metrolla tapahtumaan”]Kampin metroasemalta 100 metriä Tavastiaklubille
[/acc_item]
[acc_item title=”Linja-autolla tapahtumaan”]Kampin linja-auto-asemalta 100 metriä Tavastiaklubille
[/acc_item]
[acc_item title=”Junalla tapahtumaan”]Rautatieasemalta 700 metriä Tavastiaklubille
[/acc_item]
[acc_item title=”Raitiovaunulla tai paikallisbussilla tapahtumaan”]Raitiovaunut 3 ja 2. Katso raitiovaunujen ja bussien reitit ja kaikki aikataulut: www.hsl.fi

[/acc_item]
[/accordion]

 

[divider scroll_text=”VINKKI! Muista hotellivaraus”]

Hotelli lähellä Tavastiaklubia

[column col=”1/4″]
Hotelli Scandic SimonkenttäScandic Simonkenttä

Ravintola lähellä Tavastiaklubia

ristorante-como-helsinki-ravintolaRistorante Como
[/column]