jarkko-martikainen

Jarkko Martikaisen Tampereen Klubilla julkaistava viides soololevy starttaa pitkän kiertueen, jossa lauluntekijää säestää Luotetuiksi miehiksi ristitty yhtye. Helsingissä Tavastia-klubilla Martikainen yhtyeineen nähdään Perjantaina 14.2.

Koirien taivas -levyn ennakkoon ylistetty vastaanotto

”Koirien taivas avautuu äänimaailmaltaan kiinnostavana, skarpisti soitettuna ja teemoiltaan koskettavana”, on Aamulehden arvion summaus ja tekstin perässä ovat kaikki viisi tähteä.
– En minäkään elä kiitoksella, mutta onnistumisen iloa tässä kyllä tuntee, paljastaa Martikainen tyytyväisyytensä levyarvostelusta.

Soolouransa keikat Martikainen on yleensä soittanut yksin, mutta nyt on aika venyttää myös liveilmaisun rajoja.
– Koirien taivasta tehdessämme käytettiin monenlaisia tapoja sovittaa ja soittaa laulut, aina kappaleen mukaan. Nyt kun keikat tehdään neljällä miehellä, tulee mukaan myös lisää melskaamista ja kierteitä. Voidaan rakennella hyvinkin hartaita hetkiä ja sitten vaikka paukuttaa ilmat pihalle. Hyvin hauskaa, miettii Jarkko.

Koirien taivasta tehtiin pitkällä aikajänteellä yhdessä tuottaja Samae Koskisen kanssa. Mukana oli myös rumpali Ema Hurskainen, jonka seurassa kului kuukausia ennen kuin levytys alkoi.

– Laulujen perusluonteet etsittiin kolmeen mieheen, mikä oli hyvä tapa koetella niiden ylle parhaita sovitusasuja. Kun alkoi uskoa että nyt ovat perusasiat kunnossa, oli lisäyksien tekeminen yksinkertaisempaa: ikään kuin tiedettiin, mikä sopii ja mikä ei. Aikataulullisesti oli jotain hankaluuksia, kun muun muassa viulistimestari Pekka Kuusiston kalenterista ei löytynyt levytystilaa aivan noin vain, mutta sellainen on tavallaan normaalia.

Alun alkaen Martikainen pyysi Koskista basistiksi, koska oli nähnyt miehen Röyhkän ja Mattilan yhtyeessä ja pitänyt kuulemastaan, mutta varsinainen levyn tuotanto taipuikin kahden kaupaksi. ”Halusin etsiä osaan lauluista tietynlaista kerroksellisuutta. Tuntui siltä että harmonisempina ne tavallaan edustaisivat voimakkaammin sitä, mitä jo demoina olivat. Näin epäselviä lauluntekijän päämäärät joskus ovat. Mutta Samae ymmärsi, mitä ajoin takaa, ja niinpä levystä tuli yhdistelmä minun laulujani, päämääriäni ja hänen kykyjään sovittajana, soittajana ja työkaverina.”

Koirien taivaan teemat vaihtelevat nimikappaleen hulvattomuudesta Kesäloma kellarissa –laulun haikeuteen. Musiikillisesti levy on Martikaisen julkaisuista perinteikkäin.

– Varmaan sen tunnistaa rock –musiikiksi, tai miksi sitä nyt tahtookaan kutsua, koska valtaosassa lauluja on se puolipyhä kolminaisuus kitara, basso ja rummut, joiden päälle rakennellaan muuta. Tuntui vain oikealta tehdä nyt näin. Jotenkin ajattelen tämän uuden trilogian aluksi, mutta nyt kyse ei ole niinkään sanoituksellisista teemoista, vaan bändisoinneista: minne saakka sellaisen trilogian voisi viedä? Mutta se on varmaan vuoden 2015 asia.

Tapahtuma

Perjantaina 14.2. Helsinki, Tavastia-klubi

20-23.30 Jarkko Martikainen ja Luotetut Miehet, Laura Moisio…
enn. alk. 13,50 €, ovelta 15 €

Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet

Jarkko Martikainen – laulu, kitarat
Anssi Salminen – kitarat, viulu, mandoliini, laulu
Luis Herrero – basso, harmonikka, laulu
Ema Hurskainen – rummut, perkussiot, laulu

Jarkko Martikainen ja Luotetut miehet kiertueella

17.01. Tampere, Klubi
18.01. Turku, Klubi
24.01. Lahti, Rytmiklubi
25.01. Jyväskylä, Lutakko
30.01. Riihimäki, Vihreä Talo (soolo)
06.02. Kuopio, Henry´s Pub
07.02. Lappeenranta, Totem
08.02. Joensuu, Kerubi
14.02. Helsinki, Tavastia-klubi
21.02. Kouvola, Rytmikatti
22.02. Mikkeli, Naisvuoritalo
28.02. Vaasa, Doo-Bop
07.03. Pori, Kulttuurikulma
28.03. Hämeenlinna, Suisto-klubi
29.03. Espoo, Sellosali
04.04. Kajaani, Rock House Kulma (soolo)
05.04. Oulu, Nuclear Nightclub (soolo)
10.04. Helsinki, Bar Loose (soolo)
11.04. Hyvinkää, Jalostamo (soolo)
12.04. Turku, Bar Kuka (soolo)
– See more at: http://www.jarkkomartikainen.fi/#sthash.FjZqKjj2.dpuf