Suljetut ovet

[TAPAHTUMA MENNYT]
  TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

ti 13.10. Aika: 19:00
Koko Teatteri | Hämeentie 3, Helsinki, 00500 | iCal

Suljetut ovet on koreografi Alpo Aaltokosken kuoleman ja luopumisen teemaa käsittelevän teossarjan ensimmäinen osa.

Kuolema on lopullinen päätepiste elämälle, jonka tietoisuutemme käsittää. Sen kohtaavat kaikki elolliset oliot. Kuolemista tapahtuu jatkuvasti pienessä mittakaavassa; uuteen siirtyminen tarkoittaa myös luopumista – eräänlaista kuolemaa.

Suljetut ovet on koreografi Alpo Aaltokosken kuoleman ja luopumisen teemaa käsittelevän teossarjan ensimmäinen osa. Ensimmäinen osa muodostuu kahdesta itsenäisestä sooloteoksesta, tanssijoina Katja Koukkula ja Jussi Väänänen. Musiikista ja äänisuunnittelusta vastaavat kitaristi Joonas Widenius ja äänisuunnittelija Johanna Storm. Visuaalisuus on valosuunnittelija Teo Lanervan ja pukusuunnittelija Liisa Pesosen käsialaa. Työryhmän jäsenet ovat tuoneet teokseen oman henkilökohtaisen kokemuksen luopumisesta.

”Menetykset ovat hyviä kokemuksia. Tiedän, että sitä on vaikea uskoa, mutta menetykset tekevät hyvää. Meidän on opittava menettämään. On ymmärrettävä, että kaiken sen minkä saa, menettää ennemmin tai myöhemmin. (…) Toisinaan menetykset ovat pieniä, toisinaan suuria, mutta jos totut ymmärtämään niitä, kohtaamaan ne, oivallat lopulta, ettei menetyksiä sellaisenaan ole olemassakaan. Jokaisesta menetyksestä saa jotakin.” –Albert Espinosa

Työryhmä:
Koreografia: Alpo Aaltokoski
Tanssijat: Katja Koukkula ja Jussi Väänänen
Valosuunnittelu: Teo Lanerva
Musiikki: Joonas Widenius
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Pukusuunnittelu: Liisa Pesonen
Valokuvat: Mikko Rasila
Graafinen suunnittelu: Pietari Kaakkomäki
Tuotanto: Alpo Aaltokoski Company yhteistyössä KokoTeatteri
Tukijat: Suomen Kulttuurirahasto

Ensi-ilta: 13.10.2020 klo 19
Muut esitykset
16.10. klo 19 / 18.10. klo 14 / 20.10. klo 19 / 31.10. klo 19 / 1.11. klo 14


Tapahtumat > Teatteri ja tanssi


Suljetut ovet
ti 13.10.
19:00
Hintaluokka: 29,50 / 24,50 / 19
Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka

Koko Teatteri Koko Teatteri
Hämeentie 3
Helsinki
00500

Hotellit läheisyydessä Kamppi

 

KokoTeatteri on helsinkiläinen ammattiteatteri, joka on toiminut vuodesta 1997. Teatterin omassa ohjelmistossa on toisessa äärilaidassa draama ja toisessa nykytanssi. KokoTeatterissa tehdään viihdyttäviä esityksiä, jotka haastavat ajattelemaan. Oman ohjelmiston lisäksi KokoTeatterissa nähdään lukuisia vierailuesityksiä.

Elokuussa 2010 KokoTeatterissa käynnistyi Koko Jazz Club, josta on lyhyessä ajassa muodostunut yksi suomalaisen jazzmusiikin päänäyttämöistä.


Muuta läheisyydessä – täydennä teatterielämys

Ravintola lähellä Helsingin kaupunginteatteria

Ravintolasuositus yhteistyössä Quandoo.fi

Pizzorante Bro. Laadukas, ohut ja rapeapohjainen roomalaistyyppinen pizza Helsingissä.
Pizzorante Bro. Laadukas, ohut ja rapeapohjainen roomalaistyyppinen pizza Helsingissä. Vain 600 metriä KokoTeatterilta ja  850 metriä Helsingin Kaupunginteatterilta.

Tutustu ja varaa pöytä


Hotelli lähellä Koko Teatteria

Hotelli lähellä Koko Jazz Club ja Koko TeatteriScandic Paasi Helsingin Siltasaaressa tarjoaa modernin majoituksen.
Hotelli Scandic Paasi Helsingin Siltasaaressa tarjoaa modernin majoituksen lähellä useita teattereita, kuten KokoTeatteria ja Helsingin Kaupunginteatteria.

Lue lisää: scandichotels.fi

Koko Teatteri KOHOKOHTIA

  • Tapahtumia ei ole ilmoitettu tähän tapahtumapaikkaan


  • TULEVAT TAPAHTUMAT

     Seuraavat tapahtumat


    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    TEATTERIT TAMPERE | TEATTERIT HELSINKI | TEATTERIT OULU | TEATTERIT HÄMEENLINNA
    Suomen teatterikaupungit ja niiden teatteriesitykset




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});