Sekunti tunnissa – Pekka Heikkisen upean monologitrilogian päätösosa!

Kuvaaja Pasi Järves.

[TAPAHTUMA MENNYT]
  TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

ke 5.9. Aika: 19:00
Kansallisteatterin Lavaklubi | Läntinen teatterikuja 1, Helsinki | iCal

Trilogian päättävä kolmas osa Sekunti tunnissa vie teeman päätökseensä, kuoleman ja elämän rajamaille.

Tällä kertaa Heikkisen karismaattinen näyttelijäntaide yhdistää voimansa suomalaisen tanssin ja musiikin omaleimaisten huipputekijöiden kanssa, kun Lavaklubin näyttämöllä nähdään myös Kaari Martin, Hepa Halme, Pekko Käppi ja Faarao Pirttikangas.

Sekunti tunnissa kuvaa onnettomuuden aiheuttamaa tajunnan välitilaa. Ajantaju muuttuu ‒ ja muutetaan; sekunti kestää tunnin. Heikkisen kokemuksiin pohjautuva esitys sanallistaa, visualisoi, kehollistaa ja säveltää tämän poikkeuksellisen tajunnantilan vaikuttavaksi näyttämöteokseksi.

Liikenneonnettomuudessa halvaantunut näyttelijä Pekka Heikkinen palasi lavoille viidentoista vuoden poissaolon jälkeen, pyörätuolissa. Näillä mennään (2013) oli trilogian ensimmäinen osa, joka osoittautui menestykseksi niin yleisön kuin kritiikin suhteen. Lause (2015) jatkoi samasta aiheesta pureutuen onnettomuuden aiheuttamaan puhekyvyn menettämiseen.


Tapahtumat > Teatteri ja tanssi


Sekunti tunnissa – Pekka Heikkisen upean monologitrilogian päätösosa!
ke 5.9.
19:00
Hintaluokka: 15
Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka

Kansallisteatterin Lavaklubi
Läntinen teatterikuja 1
Helsinki

Hotellit läheisyydessä

Lavaklubi on Kansallisteatterin baari ja klubi, jossa viihtyy musiikki- ja teatteriyleisön lisäksi myös teatterin oma väki. Ohjelmailloissa on luvassa muiden muassa indie-bändejä, demoja, monologi-iltoja, lauluesityksiä, keskustelua taiteesta & yhteiskunnasta.

http://www.lavaklubi.fi/

Kansallisteatterin Lavaklubi KOHOKOHTIA

  • Tapahtumia ei ole ilmoitettu tähän tapahtumapaikkaan


  • TULEVAT TAPAHTUMAT

     Seuraavat tapahtumat

    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    TEATTERIT TAMPERE | TEATTERIT HELSINKI | TEATTERIT OULU | TEATTERIT HÄMEENLINNA
    Suomen teatterikaupungit ja niiden teatteriesitykset




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});