Sapiens 

    pe 20.9.
    19:00
    Kansallisteatteri | Läntinen teatterikuja 1, Helsinki | iCal

    Kansallisteatterissa esitettävä Sapiens on tarina tarinoita kertovasta ihmislajista. Hauskassa, sarkastisessa ja totunnaisia ajatuksia rikkovassa tulkinnassa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla näyttämöllinen luontodokumentti ja kokonaisvaltainen audiovisuaalinen estetiikka. Yuval Noah Hararin alkuperäisteokseen pohjautuva näyttämöteos kysyy, keitä me ihmiset olemme

    Seitsemänkymmentätuhatta vuotta sitten Homo sapiens oli vähäpätöinen eläin, joka vain puuhaili omiaan yhdessä Afrikan kolkassa. Seuraavien kymmenien vuosituhansien aikana se teki itsestään koko planeetan herran ja kohotti itse itsensä jumalaksi.

    – Esityksessä me ihmiset tulemme näkyviksi juuri sellaisina kuin olemme: yritteliäinä, innovatiivisina, puuhastelevina, höpsöinä, tragikoomisina ja ympäristölleen vaarallisina, pääjohtaja Mika Myllyaho toteaa.

    – Olen ylpeä, että tämä näyttämöteos on tehty nimenomaan Kansallisteatterissa, Myllyaho kiittää.

    Esityksen dramaturginen konsepti koostuu näyttämöllisen luontodokumentin ja playback-estetiikan synteesistä.  W A U H A U S-kollektiiville tunnusomaisesti esiintyjäntyön keskiössä on vahva audiovisuaalinen ja kehollinen ilmaisu. Esiintyjien kasvoilla on maskit, ja he rakentavat hahmonsa tarkoilla eleillä, jotka kiinnittyvät nauhoitettuun kertojanääneen ja kokonaisvaltaiseen äänimaisemaan. Näyttämöllä nähdään miten Homo sapiens yrittää pala palalta hahmottaa itseään ja suhdettaan ympäristöönsä kertomalla tarinan historiansa alkuhämärästä tähän päivään. Esityksessä luonnontieteellisestä museosta tutut dioraamat, moniulotteiset maisemalliset asetelmat muodostavat kuvavirran, jota kertojanääni kuljettaa ja jota esiintyjät rakentavat, hämmästelevät ja purkavat.

    – Teoksemme on yksi pyrkimys ymmärtää tarinan avulla, kuinka me olemme päätyneet tähän hetkeen, valtavien ekologisten ja teknologisten murrosten äärelle. Sapiens-esitys on siis yhdenlainen tarina meistä, tarinoita kertovasta ihmislajista. Yhtä vedenpitävää tarinaa, yhtä totuutta, on kuitenkin mahdotonta kertoa. Kaiken meidän historiastamme voisi halutessaan nähdä aivan toisin. Tämä esitys katsoo myös Hararin tietokirjaa yhtenä tällaisena tarinana, josta me olemme tehneet omat taiteelliset valintamme, tekijät summaavat.


    Tapahtuma


    Sapiens 
    Päivä: pe 20.9.
    Aika: 19:00
    Hintaluokka: 37–47 €

    Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Kansallisteatteri
    Kansallisteatteri
    Läntinen teatterikuja 1
    Helsinki

    Läntinen teatterikuja 1
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Kamppi


    KOHOKOHTIA

    la 7.12.10:00 Hölmölän jouluKansallisteatteri
    la 7.12.11:00 Hölmölän jouluKansallisteatteri
    la 7.12.13:00 Jukka Puotila -showKansallisteatteri
    la 7.12.13:00 Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historiaKansallisteatteri
    la 7.12.13:00 PelleKansallisteatteri
    la 7.12.19:00 Anton Tšehov: LokkiKansallisteatteri
    la 7.12.19:00 Kissani Jugoslavia – Erään perheen taruKansallisteatteri
    la 7.12.19:00 Sapiens Kansallisteatteri
    ma 9.12.18:30 Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historiaKansallisteatteri
    ma 9.12.19:00 Duncan Macmillan: Kaikki hienot jutut Kansallisteatteri
    ma 9.12.19:00 Sapiens Kansallisteatteri
    ti 10.12.13:00 Sapiens Kansallisteatteri
    ti 10.12. - ke 11.12.19:00 GabrielKansallisteatteri
    ti 10.12.19:00 Jukka Puotila -showKansallisteatteri
    ke 11.12.12:00 Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historiaKansallisteatteri
    ke 11.12.19:00 Kauppamatkustajan kuolema – moderni tragediaKansallisteatteri
    ke 11.12.19:00 Kjell Westö: Rikinkeltainen taivasKansallisteatteri
    ke 11.12.19:00 Minna Nurmelin: Kartta – komedia eksyneistäKansallisteatteri
    to 12.12.13:00 Sapiens Kansallisteatteri
    to 12.12.18:30 Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historiaKansallisteatteri
    to 12.12.19:00 PelleKansallisteatteri
    pe 13.12.13:00 Sapiens Kansallisteatteri
    pe 13.12.19:00 Kauppamatkustajan kuolema – moderni tragediaKansallisteatteri
    pe 13.12.19:00 Minna Nurmelin: Kartta – komedia eksyneistäKansallisteatteri
    pe 13.12.19:00 Rakkauden päätösKansallisteatteri
    la 14.12.13:00 Kauppamatkustajan kuolema – moderni tragediaKansallisteatteri
    la 14.12.13:00 Kjell Westö: Rikinkeltainen taivasKansallisteatteri
    la 14.12.13:00 Minna Nurmelin: Kartta – komedia eksyneistäKansallisteatteri
    la 14.12.19:00 Anton Tšehov: LokkiKansallisteatteri
    la 14.12.19:00 Kissani Jugoslavia – Erään perheen taruKansallisteatteri
    la 14.12.19:00 Sapiens Kansallisteatteri
    ma 16.12.19:00 Anton Tšehov: LokkiKansallisteatteri
    ma 16.12.19:00 PelleKansallisteatteri
    ma 16.12.19:00 Sapiens Kansallisteatteri
    ti 17.12.19:00 Kauppamatkustajan kuolema – moderni tragediaKansallisteatteri
    ti 17.12.19:00 Kjell Westö: Rikinkeltainen taivasKansallisteatteri
    ti 17.12.19:00 Minna Nurmelin: Kartta – komedia eksyneistäKansallisteatteri
    pe 27.12.12:00 Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historiaKansallisteatteri
    pe 27.12.19:00 Kauppamatkustajan kuolema – moderni tragediaKansallisteatteri
    pe 27.12.19:00 Minna Nurmelin: Kartta – komedia eksyneistäKansallisteatteri
    pe 27.12.19:00 Rakkauden päätösKansallisteatteri
    la 28.12.13:00 Kauppamatkustajan kuolema – moderni tragediaKansallisteatteri
    la 28.12.13:00 Kjell Westö: Rikinkeltainen taivasKansallisteatteri
    la 28.12.13:00 Minna Nurmelin: Kartta – komedia eksyneistäKansallisteatteri
    la 28.12.19:00 Anton Tšehov: LokkiKansallisteatteri
    la 28.12.19:00 PelleKansallisteatteri
    la 28.12.19:00 Sapiens Kansallisteatteri
    ma 30.12.12:00 Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historiaKansallisteatteri
    ma 30.12.19:00 Kauppamatkustajan kuolema – moderni tragediaKansallisteatteri
    ma 30.12.19:00 Kjell Westö: Rikinkeltainen taivasKansallisteatteri
    ma 30.12.19:00 Minna Nurmelin: Kartta – komedia eksyneistäKansallisteatteri
    ti 31.12.19:00 GabrielKansallisteatteri
    ti 31.12.19:00 Jukka Puotila -showKansallisteatteri
    to 9.1.19:00 Medusan huoneKansallisteatteri
    pe 10.1.19:00 Medusan huoneKansallisteatteri
    la 11.1.13:00 Medusan huoneKansallisteatteri