Riverside (POL)

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    ti 2.4. Aika: 19:00
    Nosturi | Telakkakatu 8, Helsinki | iCal

    Progressiivista metallia soittava Riverside kiertää keväällä Eurooppaa hiljattain ilmestyneen uutuusalbuminsa kunniaksi. Suomeen on luvassa kolme konserttia, jotka toteutuvat Helsingissä Nosturissa, Jyväskylän Lutakossa ja Tampereen Olympiassa. Yhtyeelle lavan lämmittää hollantilainen Lesoir.

    Syyskuun lopusta ilmestyneestä ”Wasteland”-levystään ajankohtainen Riverside on vuodesta 2001 jatkuneella urallaan noussut yhdeksi modernin progressiivisen rockin kulmakivistä. Tuotannossaan klassisen progen ohella myös runsaasti metallivaikutteita viljelevä puolalaiskokoonpano koki vuonna 2016 suuren tragedian, kun bändin perustajajäsen ja kitaristi Piotr Grudziński menehtyi vain 40-vuotiaana.

    Ennenaikaisesti kuolleen muusikon kunniaksi järjestetyn mittavan muistokiertueen jälkeen yhtye siirtyi jälleen studioon, jonka tuloksena Riversidelta ilmestyi bändin uuden aikakauden alkua merkitsevä ”Wasteland”. Albumi on saanut erinomaisen vastaanoton, ja lukuisissa arvioissa levy on nostettu Riversiden uran parhaaksi.


    Tapahtumat > Keikat


    Riverside (POL)
    ti 2.4.
    19:00
    Hintaluokka: 25 / 28 Ticketmaster.fi
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka

    Nosturi
    Telakkakatu 8
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä

    Nosturi – pitkät perinteet keikkapaikkana

    Nosturi on pitkän linjan keikkapaikka jo vuodesta 1999 Helsingin Punavuoressa. Klubia ylläpitävä Elävän musiikin yhdistys tunnetaan värikkäästä historiastaan live-musiikin eteenpäin viemisessä.

    Nosturin soittoajat ovat vakiintuneet niin, että arkisin ja sunnuntaisin ovet avataan klo 19 ja pääbändi lavalla klo 21 tai viimeistään klo 21.30. Viikonloppuisin ovet avautuvat klo 20 ja pääbändi nousee lavalla viimeistään 22.30.

    Lämppäreiden määrä vaikuttaa aikatauluihin, joten paras tapa on varmistaa soittoajat etusivun keikkakalenterista, johon ne päivitetään aina varmistuttuaan eli viimeistään paria päivää ennen keikkaa.

    Nosturi KOHOKOHTIA

  • Tapahtumia ei ole ilmoitettu tähän tapahtumapaikkaan




  • Lisää samanlaisia tapahtumia:
    KEIKAT HELSINKIKEIKAT TAMPERE | KEIKAT OULU
    Suunnitteletko kulttuurilomaa? Keikat ja klubit Suomen parhaissa livemusiikkikaupungeissa.




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});