Rajaton Joulu – Joulukonsertti

Joulukonsertti Helsinki - Rajaton Joulu
joulukonsertti-helsinki-rajaton. Kuva: Laura Malmivaara

[TAPAHTUMA MENNYT]
  TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

la 9.12. Aika: 19:00
Musiikkitalo | Mannerheimintie 13 A, Helsinki, 00100 | iCal

Rajattoman joulukonsertit ovat vuosien saatossa muodostuneet joulun perinteeksi kymmenille tuhansille suomalaisille.

Vuonna 2023 kymmenille tuhansille suomalaisille perinteeksi muodostunut Lauluyhtye Rajattoman joulukiertue tuo joulun tunnelmaa ennenäkemättömällä innolla ja energialla. Yhtye pääsee ylpeydellä esittelemään uuden jäsenensä: lumoavaäänisen tenori Antti Annolan.

Aikaa on kulunut jo yli 20 vuotta Rajattoman ensimmäisestä joulukonsertista. Joulutunnelman luominen, joulunaikaan rauhoittuminen ja yhteisen elämyksen tarjoaminen tuntuu erityisen tärkeältä.

Rajaton Joulu -kiertueella kuullaan yhtyeen rakastetuimpia joululauluja, sekä tuttuun tapaan myös jotakin uutta ja yllätyksellistä, jokaiseen konserttitilaan erikseen räätälöitynä. Yleisö on vuosi vuoden perään todennut Rajattoman joulukonserttien jälkeen: ”Nyt saa joulu tulla!”.

Yleisön rakastamat joulun suosikkikappaleet sekä tuoreet sävellykset muodostavat kokonaisvaltaisen elämyksen.

Aili Ikosen jazz-keikat Helsingissä
Aili Ikonen on tunnettu myös jazz-keikoistaan ympäri Suomea.

Rajattomaan kuuluvat Yhtyeeseen kuuluvat Essi Wuorela (sopraano), Aili Ikonen (sopraano), Soila Sariola (altto), Ahti Paunu (baritoni) ja Jussi Chydenius (basso) sekä uusimpana jäsenenä Antti Annola (tenori).

Konsertin kesto n. 2 h (sis. väliaika)

Katso lisää joulukonsertteja Helsingissä


Tapahtumat > Festivaalit


Rajaton Joulu – Joulukonsertti
la 9.12.
19:00
Hintaluokka: Useita lipunhintoja Ticketmaster.fi

Tapahtumapaikka

Musiikkitalo Musiikkitalo
Mannerheimintie 13 A
Helsinki
00100

Hotellit läheisyydessä Etu-Töölö

Musiikkitalo on konserttikeskus ja kohtauspaikka Helsingin keskustassa. Kulttuuritalo täytti syyskuussa 2021 kymmenen vuotta. Vilkkaimman kauden aikana, syyskuusta toukokuuhun Musiikkitalossa järjestetään noin 70-100 konserttia tai muuta tapahtumaa kuukaudessa. Akustiselle musiikille suunnitellun Konserttisalin lisäksi talossa on viisi pienempää salia, joilla kaikilla on erilainen käyttötarkoitus ja erilainen, tarkoituksenmukainen akustiikka.

NÄYTÄ+


KOHOKOHDAT

Musikkitalon tapahtumat

HKO: PIENI ALKUSOITTO
 to 4.4. 18:15

HKO: PIENI ALKUSOITTO

Helsinki Musiikkitalo
Helsingin kaupunginorkesterin konserteissa Helsingin Musiikkitalossa pääset uppoutumaan musiikkiin, jonka musiikista...


HKO: ORKESTERI OMILLAAN
 to 4.4. 19:00

HKO: ORKESTERI OMILLAAN

Helsinki Musiikkitalo
Helsingin kaupunginorkesterin konserteissa Helsingin Musiikkitalossa pääset uppoutumaan musiikkiin, jonka musiikista...


RSO:  Sunnuntaisoitto: Kakkosviulusta kajahtaa
 su 7.4. 19:00

RSO: Sunnuntaisoitto: Kakkosviulusta kajahtaa

Helsinki Musiikkitalo
RSO konsertoi Musiikkitalossa. Kotimaan konserttitoiminnan ohella RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita...




MAINOS ALKAA
(adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});



SISÄLTÖ JATKUU


NÄYTÄ+

Liput Musiikkitalon tapahtumiin

Lisää Musiikkitalon tapahtumia

TÄYDENNÄ MUSIIKKITALON ELÄMYS

Hotelli lähellä Musiikkitaloa
Scandic Grand Central 800 metriä

Scandic Grand Central Helsinki
Scandic Grand Central on junalla kulkevan lähilomailijan valinta. Helsingin hotellihuoneesta avautuu näkymä Suomen Kansallisteatterille ja Casinolle.

Scandic Grand Centralin sijainti on kulttuuriomailijalle optimaalinen. Hotelli on sijainniltaan oivallinen valinta alueen musiikki- ja teatteritapahtumiin nähden, sillä sen ulko-ovelta on vain muutama askel Kansallisteatterin portaille. Musiikkitalollekin on vain 800 metrin kävelymatka.

Helsingin Rautatieasemalla Eliel Saarisen suunnittelemassa arvorakennuksessa vanhanajan charmi yhdistyy inspiroivasti nykyaikaan.

Hotellin lähes 500 ajattoman tyylikästä ilmastoitua huonetta tarjoavat kattavan valikoiman ensiluokkaiseen hotellielämykseen ja rauhaisan lepopaikan kaupungin vilinästä. Näkymät huoneista ovat ainutlaatuiset. Huoneesta riippuen voit ihailla Kansallisteatteria, Ateneumia, asemalaiturin vilinää, hotellin upeaa sisäpihaa tai vehreää Kaisaniemen puistoa.

Lue lisää: scandichotels.fi

Ravintolat Musiikkitalon läheisyydessä

Musiikkitalon läheisyydessä on useita hyviä ravintoloita sekä Kampissa että Töölössä. Suosittelemme Töölön ravintolatarjontaa, josta löytyy enemmän persoonallisia kortteliravintoloita.

+ Näytä ravintoloita Musiikkitalon lähellä Quandoo.fi

Más on tapaksien napsintaa, grillin tirinää ja yhdessä illastusta ilman kiirettä mihinkään

Musiikkitalo KOHOKOHTIA

2



TULEVAT TAPAHTUMAT

  • No events with this tag


  • Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});