Pekka Laine & The Enchanted

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    pe 10.2. Aika: 19:00
    Sellosali | Soittoniekanaukio 1 A, Espoo | iCal

    Pekka Laine elää kaksoiselämää. Päivisin hän on arvostettu Yleisradion musiikkitoimittaja, joka suosituissa radio-ohjelmissaan ja televisiodokumenteissa myllää populaarikulttuurin syövereissä.

    Sitten on se hämärämpi puoli eli kitaristi ja musiikintekijä Pekka Laine. Kulttimainetta nauttivan The Hypnomen -yhtyeen primus motorina Laine on 1990-luvulta asti tehnyt villisti kuplivaa instrumentaalimusiikkia.

    Primitiivisesta laaturäminästä sielukkaan psykedelian sfääreihin vienyt tutkimusmatkailu on nyt saavuttanut yhden tärkeän seisakkeen.

    Kitaralegenda Esa Pulliaisen rohkaisemana ja yllyttämänä syntyi soolodebyytti The Enchanted Guitar of Pekka Laine. Levy on rakkaudentunnustus lumotulle soittimelle, sähkökitaralle ja sen kosmisille kaiuille. Intohimolla ja luovalla hulluudella keitetty soppa osui hermoon ja lumottu kitara keräsi kosolti suitsutusta ilmestyttyään keväällä 2021.

    The Enchanted Guitar osui hyvin myös kriitikkokunnan hermoon. Helsingin Sanomat, Hufvudstadbladet ja Soundi nostivat albumin Vuoden 2021 parhaiden joukkoon.


    Tapahtumat > Jazz


    Pekka Laine & The Enchanted
    pe 10.2.
    19:00
    Hintaluokka: 22,50 € + tilausmaksu
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka

    Sellosali
    Soittoniekanaukio 1 A
    Espoo

    Hotellit läheisyydessä Kamppi

    400-paikkainen Sellosali Espoon Leppävaarassa on akustisesti yksi pääkaupunkiseudun korkeatasoisimmista musiikkisaleista. Sali sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien varrella ja sinne on helppo tulla julkisilla kulkuvälineillä tai omalla autolla.

    Hotelli lähellä Sellosalia Espoossa

    GLO Hotel Sello

    Glo Hotel Sellon sijainti on ihanteellinen lähellä Sellosalia, johon on vain lyhyt kävelymatka.

    Scandic Espoo

    Scandic Espoo on hotelli lähellä Sellosalia. Autolla, kuten taksilla hotellilta on alla 10 minuutin matka tapahtuma-alueelle.

    Sellosali KOHOKOHTIA





    Lisää samanlaisia tapahtumia
    JAZZ TAMPERE | JAZZ HELSINKI
    Jazz-, blues-, roots- ja etnomusiikkitapahtumien kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});