Päiväkirjaklubi: Risto Koo Järvinen ja Eeva Vekki

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    la 18.5. Aika: 20:00
    Korjaamo 2024 | Töölönkatu 51, Helsinki | iCal

    Jokainen meistä on ollut nuorena nolo. Kaikkein noloimmat meistä eivät koskaan voi unohtaa nolouttaan, sillä he kirjoittivat päiväkirjaa, eivätkä tajunneet hävittää sitä ennen kuin sille kertyi tunnearvoa.

    Päiväkirjaklubilla nämä nyt jo aikuisiksi varttuneet itsetietoiset murheenkryynit jakavat nolot kirjoituksensa yleisölle. Merkinnät ensirakkauksista, vanhemmista ja nuoruuden ahdistuksista ovat paitsi liikuttavia ja traagisia myös käsittämättömän hauskoja, kun ne kuulee entisen nuoren lukemana.

    Päiväkirjaklubi on myötähäpeää, naurua ja ennen kaikkea tunnistettavia tunteita siltä ajalta, kun kuvittelit, että olet ajatuksiesi kanssa täysin yksin – mutta kyllä me olimme kaikki siellä. Klubilla luetaan paitsi päiväkirjamerkintöjä myös rakkauskirjeitä ja kouluaineita. Mitä nolompaa, sen parempaa. Samaistuminen ja yhteenkuuluvuuden tunne on parhaimmillaan noussut hurmokseksi näillä klubeilla.

    Ensimmäinen Päiväkirjaklubi järjestettiin Helsingin Kulttuuritehdas Korjaamolla joulukuussa 2014 loppuunmyydylle katsomolle ja siitä lähtien päiväkirjoja Korjaamolla luettu tasaiseen tahtiin.

    Klubia pyörittää kaksi koomikkoa: Risto Koo Järvinen, joka on (valitettavasti) kirjoittanut päiväkirjoja koko ikänsä ja Eeva Vekki, jota hävettää joka kerta nousta lavalle omien päiväkirjojensa kanssa.


    Tapahtumat > Stand up


    Päiväkirjaklubi: Risto Koo Järvinen ja Eeva Vekki
    la 18.5.
    20:00
    Hintaluokka: 16 Tiketti.fi
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka

    Korjaamo 2024 Korjaamo 2024
    Töölönkatu 51
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Etu-Töölö

    KEIKAT RAVINTOLA SOITA: +358 405 040 942

    Korjaamon keikat, Helsinki

    Korjaamo on yksi Helsingin aktiivisimmista keikkapaikoista. Talosta löytyy neljä uniikkia keikkavenueta – Vaunusali, Kulmasali, Vintti ja Kino – joissa on tehtailtu kulttuuritapahtumia jo vuodesta 2004 alkaen.

    Korjaamon ravintola

    Ravintola Korjaamo Baar & KeittiöKeikkojen yhteydessä voi kipaista Korjaamon sisäpihalla ja talvikaudella haukata raikasta ilmaa ja kesäkaudella nautiskella mukavasta kesäterassista, joka kuuluu Korjaamon Baari & Keittiö -ravintolaan.

    PÖYTÄVARAUS: Quandoo.fi

    NÄYTÄ+

     

    TIESITKÖ? Kulttuuritehdas Korjaamosta löytyy useita tapahtumatiloja, joissa voi järjestää myös yksityistilaisuuksia ja juhlia. Lue lisää: Venuu.fi

    Korjaamon keikat

    Pamela
     to 28.3. 20:00

    Pamela

    Helsinki Korjaamo 2024
    Mouhouksessakin vaikuttavan Valentinin ja myös Jyväskylälähtöisen KR!M:n muodostama PAMELA on suomeksi laulava duo, joka ei jumiudu...


    Viikate
     to 28.3. 20:00

    Viikate

    Helsinki Korjaamo 2024
    Suomalaisten alakuloa jo vuodesta 1996 ruokkinut kymenlaaksolainen rockyhtye Viikate on...


    Pelle Miljoona & Pispala Punks
     pe 29.3. 20:00

    Pelle Miljoona & Pispala Punks

    Helsinki Korjaamo 2024
    Pelle  Miljoona & Pispala Punks esiintyy Korjaamon Kulmasalissa 29.3.2024. Yhtye...


    Stepa (levyjulkkarit), Are & Kriso
     pe 29.3. 20:00

    Stepa (levyjulkkarit), Are & Kriso

    Helsinki Korjaamo 2024
    Pohjoisen suomiräpin ääneksikin tituleerattu Stepa julkaisee uuden albumin “Gettotekniikka” maaliskuussa...




    MAINOS ALKAA
    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});



    SISÄLTÖ JATKUU


    NÄYTÄ+

    LÖYDÄT KAIKKI KORJAAMON KEIKAT KOTISIVUILTA KOHDASTA OHJELMA
    VINKKEJÄ TAPAHTUMIIN MYÖS KORJAAMON FB-SIVUILTA

    KORJAAMO ARTIKKELEISSA

    Korjaamon keikat 2024: Viikate kiirastorstaina

    Korjaamon keikat, Helsinki Korjaamo on yksi Helsingin aktiivisimmista keikkapaikoista Helsingissä. Talosta löytyy neljä uniikkia livetilaa. Vaunusalissa, Kulmasalissa, Vintissä ja Kinossa on tehtailtu kulttuuritapahtumia jo vuodesta...

    Synttärit tai vaikkapa pikkujoulut Korjaamossa

    TOIMITUKSEN VINKK! Korjaamossa on mahdollista järjestää yksityistilaisuuksia alkuillasta ennen tapahtumia, jolloin juhlien järjestäjä voi kätevästi hyödyntää tapahtumapaikan monipuolista ohjelmistoa.
    Lue lisää: Venuu.fi

    Korjaamo 2024 KOHOKOHTIA

    1 2





    Stand up -tapahtumat




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});