Michael Monroe

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    la 19.10. Aika: 21:00
    Tavastia-klubi [KEIKAT] | Urho Kekkosen katu 6, Helsinki, 00100 | iCal

    Kovassa livekunnossa keikkaileva rockin elävä legenda Michael Monroe tuo yhtyeensä Tavastialle lokakuussa. Perinteisesti luvassa on jälleen kaksi energista keikkaa, joista tämä on sallittu kaiken ikäisille.

    Kansainvälinen bändi on keikkaillut viime aikoina Suomen lisäksi laajasti Euroopan keikkapaikkojen lisäksi mm. Yhdysvalloissa, Japanissa ja Englannissa.

    Voisi todeta, ettei tämä artisti esittelyjä kaipaa, mutta Michael Monroe tunnetaan eritoten vuonna 1979 perustetusta Hanoi Rocks yhtyeestä, joka on ollut aikansa merkittävimpiä hard ja glam rock ikoneja ja toiminut esikuvana suomalaiselle rock musiikille kautta aikain.

    Michael Monroe on yksi rockin historian menestyneimmistä suomalaismuusikoista ja on jatkanut menestyksekästä soolouraansa läpi 2010-luvun. Monille suomalaisille Monroe on tuttu myös tuomarinpenkiltä Voice of Finland ja X Factor -ohjelmista.

    Huippulahjakkaassa bändissä soittavat Sami Yaffa (Hanoi Rocks, New York Dolls), Karl Rockfist (Glenn Danzig, Joan Osborne), Rich Jones (The Ginger Wildheard Band, The Black Halos) ja Steve Conte (New York Dolls, The Crazy Truth). Bändiä johtaa energinen Michael Monroe, jota Wall Street Journal on kutsunut ”maailman kunnioitetuimmaksi rock-tähdeksi”.


    Tapahtumat > Keikat


    Michael Monroe
    la 19.10.
    21:00
    Hintaluokka: 27
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka

    Tavastia-klubi [KEIKAT] Tavastia-klubi [KEIKAT]
    Urho Kekkosen katu 6
    Helsinki
    00100

    Hotellit läheisyydessä Kamppi

    Suomen legendaarisimpiin rock-klubeihin kuuluva Tavastia on rokkipyhättö, jossa tunnelmallisia keikkoja osaava äänentoisto ja valot täydentävät.

    Vuonna 1970 auennut Tavastia-klubi on yksi Euroopan vanhimmista rock-klubeista. Nostalgisessa miljöössä esiintyy maan isoimpia nimiä, kansainvälisiä vieraita ja tulevaisuuden tähtiä yli 250 iltana vuodessa.

    Tämä täytyy kokea kerran elämässä!

    Muuta läheisyydessä – täydennä keikkaelämys

    Hotelli lähellä Tavastiaa

     

    Scandic Simonkenttä
    Scandicin hotelli Simonkenttä sijaitsevat vain lyhyen kävelymatkan päässä kaupungin tapahtumista. Rautatieaseman ja linja-autoliikenteen hubissa sijaitseva Scandic Simonkenttä on erinomainen valinta kaupunkikulttuurista nautiskelijalle.

     

    Scandic Hotels
    Scandic Simonkenttä sijaitsee Rautatieaseman lähellä ja linja-autoliikenteen hubissa.
    Lue lisää: Scandichotels.fi

    Ravintola Lähellä Tavastia-klubia

    Más on tapaksien napsintaa, grillin tirinää ja yhdessä illastusta ilman kiirettä mihinkään

    Tavastia-klubi [KEIKAT] KOHOKOHTIA

    la 20.4.19:00 ANSSI KELATavastia-klubi [KEIKAT]
    ma 22.4.19:00 HECTOR: VIELÄ EHTII: HERRA MIRANDOS 50 VUOTTA!Tavastia-klubi [KEIKAT]
    ti 23.4.19:00 BENJAMIN INGROSSO (SWE)Tavastia-klubi [KEIKAT]
    ke 24.4.19:00 BLOODRED HOURGLASSTavastia-klubi [KEIKAT]
    to 25.4.19:00 ANTTI AUTIO (LEVYJULKKARIT)Tavastia-klubi [KEIKAT]
    pe 26.4.19:00 ANTTI AUTIO (LEVYJULKKARIT)Tavastia-klubi [KEIKAT]
    la 27.4.19:00 DON HUONOTavastia-klubi [KEIKAT]
    su 28.4.19:00 DON HUONOTavastia-klubi [KEIKAT]
    ma 29.4.19:00 DIZZEE RASCAL (UK)Tavastia-klubi [KEIKAT]
    ti 30.4.19:00 ROOPE SALMINEN & KOIRATTavastia-klubi [KEIKAT]
    to 2.5.19:00 VENDED (USA), THE GLOOM IN THE CORNER (AUS), PROFILER (UK)Tavastia-klubi [KEIKAT]
    pe 3.5.19:00 IISATavastia-klubi [KEIKAT]
    la 4.5.19:00 BROTHER FIRETRIBETavastia-klubi [KEIKAT]
    ke 8.5.19:00 MICHAEL MONROETavastia-klubi [KEIKAT]
    pe 10.5.19:00 URSUS FACTORYTavastia-klubi [KEIKAT]
    la 11.5.19:00 IISAMOON SHOTTavastia-klubi [KEIKAT]
    ke 15.5.19:00 CROWNSHIFTTavastia-klubi [KEIKAT]
    ke 15.5.19:00 THE NIGHT FLIGHT ORCHESTRA (SWE), ST. AURORATavastia-klubi [KEIKAT]
    to 16.5.19:00 DUMARI JA SPUGET & BLOSARITTavastia-klubi [KEIKAT]
    la 18.5.19:00 LYYTI, ORVOKKITavastia-klubi [KEIKAT]
    1 2





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    KEIKAT HELSINKIKEIKAT TAMPERE | KEIKAT OULU
    Suunnitteletko kulttuurilomaa? Keikat ja klubit Suomen parhaissa livemusiikkikaupungeissa.




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});