Merituuli – levyjulkkarit + Markus Perttula

    Merituulin musiikki tavoittelee tunnelmien ja tunteiden ääripäitä. Musiikki leijailee maalailevan folkin, taiteellisen poprockin ja Merituulin ihan oman tyylin maailmoissa. Yhtyeen kokoonpano laajenee levyillä ja keikoilla duosta, jousia, puhaltimia ja taustalaulajia sisältäväksi orkesteriksi.
    Merituulin musiikki tavoittelee tunnelmien ja tunteiden ääripäitä. Musiikki leijailee maalailevan folkin, taiteellisen poprockin ja Merituulin ihan oman tyylin maailmoissa. Yhtyeen kokoonpano laajenee levyillä ja keikoilla duosta, jousia, puhaltimia ja taustalaulajia sisältäväksi orkesteriksi.

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    to 2.2. Aika: 19:00
    Tenho Restobar | Helsinginkatu 15, Helsinki, 00500 | iCal

    Tenho Bar on Kallion oma kulttuuriravintola, jonka live-iltoihin voi varata oman pöydän ruokailemiseen.

    Keittiö tarjoaa herkullista ja helppoa ruokaa hyvistä raaka-aineista.

    Katso menu ja varaa pöytä.

    Merituuli on kahden kitaristilaulajan bändi, joka soittaa sielukasta ja samalla voimakkaan tarttuvaa folkpoppia. Bändin ytimessä on kaksoissisarukset Meri ja Tuuli Wallenius, jotka kirjoittavat kappaleensa itse.

    Markus Perttula on 36-vuotias laulaja-lauluntekijä, joka on suurimman osan elämästään työskennellyt musiikin parissa ja on vieraillut laulun lisäksi myös kontrabasistina eri julkaisuilla. Jeff Buckleyn lisäksi hän kuuntelee joskus tuoreempiakin artisteja kuten Taminoa, Andy Shaufia ja Puma Blueta.


    Tapahtumat > Jazz


    Merituuli – levyjulkkarit + Markus Perttula
    to 2.2.
    19:00
    Hintaluokka: Vapaa pääsy PÖYTÄVARAUS: TableOnline

    Tapahtumapaikka

    Tenho Restobar Tenho Restobar
    Helsinginkatu 15
    Helsinki
    00500

    Hotellit läheisyydessä Kamppi

    Tenho Restobar suhtautuu intohimoisesti hyvään ruokaan ja tunnelmaan, jota baarissa nostatetaan laidasta laitaan sekä erityisesti juurekkaalla musiikilla jazzista kalevalaiseen folkrockiin.

    Kallion omassa kulttuuriravintolassa live-iltoihin voi varata oman pöydän ruokailemiseen. Varaamalla pöydän ajoissa, sen voi saada jopa aivan lavan edustalta.

    Katso tapahtumat Ravintolatenho.fi

    Hotelli lähellä Tenho Restobaria

    Scandic Hotel Paasi 1,3 KM
    Hotelli Scandic Paasi Helsingin Siltasaaressa tarjoaa modernin majoituksen.
    Hotelli Scandic Paasi Helsingin Siltasaaressa tarjoaa modernin majoituksen.

    Lue lisää: scandichotels.fi

    Varaa pöytä

    Avaa uudessa ikkunassa

    Tenho Restobar KOHOKOHTIA

    to 28.3.20:00 Laineen Kasperi & Liian iso trioTenho Restobar
    ke 10.4.19:00 Django Collective Helsinki -klubiTenho Restobar
    ke 15.5.19:00 Django Collective Helsinki -klubiTenho Restobar
    ke 12.6.19:00 Django Collective Helsinki -klubiTenho Restobar





    Lisää samanlaisia tapahtumia
    JAZZ TAMPERE | JAZZ HELSINKI
    Jazz-, blues-, roots- ja etnomusiikkitapahtumien kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});