Maustetytöt

    Maustetytöt
    ke 4.8.
    19:00
    Amfiteatteri Garden | Helsinginkatu 58, Helsinki | iCal

    Maustetytöt esiintyy Helsingin kuumimmalla kesäterassilla – Amfiteatteri Gardenilla perjantaina 9.7.2021.

    Maustetytöt on suomenkielinen kahden siskoksen popyhtye. Yhtyeen soundin perustana ovat melodiset, kekseliäät popkappaleet, jotka jäävät soimaan päässä. Niiden tarinat kertovat työnteosta ja työttömyydestä, samanaikaisesta puutteesta ja liiallisuudesta, kasvattamisesta ja kasvamisesta, ja vaikkapa marjanpoiminnasta. Ne ovat yö- ja kaiken muunkin unen puutteessa yskänlääkepullon ääressä KELA:n lappujen kääntöpuolille hetken viipyvässä mielentilassa sotattuja ajatuksia.

    Maustetyttöjen toinen albumi Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä julkaistiin 13.11.2020. Sitä edeltävä albumi Kaikki tiet vievät Peltolaan nousi ilmestyessään suoraan Suomen virallisen listan ykköseksi, ja on pysynyt listalla yhtäjaksoisesti 48 viikkoa. Lokakuussa 2019 julkaistu albumi ylitti kultalevyrajan jouluna ja oli vuoden kolmanneksi myydyin levy Suomessa, ja bändi soittikin vuonna 2019 lähes sata keikkaa.


    Tapahtuma


    Maustetytöt
    Päivä: ke 4.8.
    Aika: 19:00
    Hintaluokka: 24,50 €

    Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Amfiteatteri Garden
    Helsinginkatu 58
    Helsinki

    Helsinginkatu 58
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä


    KOHOKOHTIA

  • Tapahtumia ei ole ilmoitettu tähän tapahtumapaikkaan