Lena & The Slide Brothers levynjulkaisukonsertti

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    pe 29.3. Aika: 19:00
    Malmitalo | Ala-Malmin tori 1, Helsinki | iCal

    Lena & The Slide Brothers juhlii vuonna 2019 kymmenvuotista taivaltaan julkaisemalla uuden studioalbumin.

    Levyjulkaisukonsertissa Malmitalolla kuullaan uuden levyn kappaleet sekä valikoidut palat yhtyeen monipuolisesta blues & roots -tuotannosta. Mukana on yllätysvieraita.

    Vuonna 2009 perustettu, palkittu ja kokenut blues & roots -bändi on julkaissut kolme levyä ja on esiintynyt useimmilla kotimaisilla rytmimusiikkifestivaaleilla sekä klubeilla ja konserttisaleissa kautta maan. Keikkoja ulkomailla on ollut Eestissä, Ranskassa ja viimeksi menestyksekäs talvikiertue Ruotsissa. Huhtikuussa 2016 bändi edusti Suomea EBU European Blues Challenge 2016 -kilpailussa Italian Torrita di Sienassa. Finnish Blues Awards 2017 -gaalassa bändi vastaanotti vuoden artisti ja vuoden kappalepalkinnot.

    Lena Lindroos: laulu, basso
    Matti Kettunen: kitarat, laulu
    Ykä Putkinen: kitarat, laulu
    Juha Litmanen: rummut

    Lisäksi erikoisvieraat Maria Hänninen, Helge Tallqvist ja Hannu Leiden.


    Tapahtumat > Jazz


    Lena & The Slide Brothers levynjulkaisukonsertti
    pe 29.3.
    19:00
    Hintaluokka: 20/16 €
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka

    Malmitalo
    Ala-Malmin tori 1
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä

    Malmitalo KOHOKOHTIA

  • Tapahtumia ei ole ilmoitettu tähän tapahtumapaikkaan




  • Lisää samanlaisia tapahtumia
    JAZZ TAMPERE | JAZZ HELSINKI
    Jazz-, blues-, roots- ja etnomusiikkitapahtumien kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});