Lauletut laulut

    Musiikillinen aikamatka 150-vuotiaan Kansallisteatterin historiaan

    Lauletut laulut on Kansallisteatterin valovoimaisten näyttelijöiden tunnelmallinen lauluilta ja loistava musiikillinen kunnianosoitus 150-vuotiaalle kansallisnäyttämölle.

    Kaikki tuntevat Erkki Melartinin Juhlamarssin ‒ kenties suosituimman kotimaisen häämarssin ‒ jonka tahdissa lukemattomat suomalaiset ovat astelleet alttarille. Sen sijaan harva tietää, että tämä teos on alun perin kirjoitettu Kansallisteatterin esitykseen Prinsessa Ruusunen vuodelta 1905.

    Kansallisteatterin musiikillinen historia on täynnä helmiä, jotka kuitenkin ovat aikojen saatossa harmillisen usein jääneet vähälle huomiolle. Nyt tätä kulttuurihistoriallisesti arvokasta ja harvinaista herkkua on vihdoin tarjolla!

    Kansallisteatterin näyttelijöiden aloitteesta syntynyt Lauletut laulut on tunnelmallinen lauluilta, joka vie musiikilliselle aikamatkalle teatterin historiaan. Illan aikana kuullaan upean orkesterin säestämänä niin vanhoja tuttuja kuin harvinaisempia lauluja 1800-luvun lopulta tähän päivään: Oskar Merikannosta ja Heikki Aaltoilasta Anna-Mari KähäräänMaija Ruuskaseen ja Jussi Tuurnaan. Lastenlaulujakaan ei ole unohdettu illan monipuolisesta ohjelmistosta. Konsertissa ensiesityksensä saa myös Tuutulaulu-potpurri!

    Esityksen musiikillisina primus motoreina toimivat Tuomas Kesälä ja Riitta Keränen.


    Tapahtumat > Keikat


    Lauletut laulut
    ma 4.12.
    19:00
    Hintaluokka:
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka

    Kansallisteatteri Kansallisteatteri
    Läntinen teatterikuja 1
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Kamppi

    KANSALLISTEATTERIN OHJELMISTO 2023

    KOHOKOHDAT

    Kansallisteatterin syksyn ohjelmistossa sukelletaan Euroopan historiaan

    Kansallisteatteri on vuonna 1872 perustettu vanhin suomenkielinen teatteri. Ohjelmistossa nähdään tuoreinta kotimaista draamaa, kiinnostavimpia ulkomaisia näytelmiä ja parhaita klassikoita. Kansallisteatterin toimintaa ohjaavia arvoja ovat taiteellisuus, keskustelevuus ja tasa-arvoisuus.

    KANSALLISTEATTERIN TAPAHTUMAT

    SEURAAVAT ESITYKSET

    Kansallisteatterin teatteriesitykset

    Jukka Puotila -show 2023
     ma 4.12. 19:00

    Jukka Puotila -show 2023

    Helsinki Kansallisteatteri
    Jukka Puotilan eeppinen yhdenmiehenshow jatkaa voittokulkuaan Kansallisteatterissa. Kun yhden miehen...


     ma 4.12. 19:00

    Lauletut laulut

    Helsinki Kansallisteatteri
    Lauletut laulut on Kansallisteatterin valovoimaisten näyttelijöiden tunnelmallinen lauluilta ja loistava musiikillinen...


    Europeana 
     ti 5.12. 19:00

    Europeana 

    Helsinki Kansallisteatteri
    Leinon Europeana on humoristisen asiallinen näyttämöteos kollektiivisesta muistista ja muistomerkeistä. Se kertoo...




    MAINOS ALKAA



    SISÄLTÖ JATKUU


    NÄYTÄ+

    TÄYDENNÄ TEATTERIELÄMYS

    Hotelli lähellä Kansallisteatteria

    Scandic Grand Central Helsinki
    Scandic Grand Central Helsingin hotellihuoneesta avautuu näkymä Suomen Kansallisteatterille ja Casinolle.

    TIESITKÖ?

    Kansallisteatterin esityksistä 4 € alennus Scandic Frieds -jäsenille

    [MAINOSLINKKI]

    Scandic Grand Centralin sijainti on teatterilomailijalle optimaalinen. Hotelli on sijainniltaan oivallinen valinta alueen teatteritapahtumiin nähden, sillä sen ulko-ovelta on vain muutama askel Kansallisteatterin portaille.

    Helsingin Rautatieasemalla Eliel Saarisen suunnittelemassa arvorakennuksessa vanhanajan charmi yhdistyy inspiroivasti nykyaikaan.

    Hotellin lähes 500 ajattoman tyylikästä ilmastoitua huonetta tarjoavat kattavan valikoiman ensiluokkaiseen hotellielämykseen ja rauhaisan lepopaikan kaupungin vilinästä. Näkymät huoneista ovat ainutlaatuiset. Huoneesta riippuen voit ihailla Kansallisteatteria, Ateneumia, asemalaiturin vilinää, hotellin upeaa sisäpihaa tai vehreää Kaisaniemen puistoa.

    Lue lisää: scandichotels.fi



    Booking.com

    Kansallisteatteri KOHOKOHTIA

    ma 4.12.19:00 Jukka Puotila -show 2023Kansallisteatteri
    ma 4.12.19:00 Lauletut laulutKansallisteatteri
    ti 5.12.19:00 Europeana Kansallisteatteri
    ti 5.12.19:00 Juhlat Kansallisteatteri
    ti 5.12.19:00 TaloKansallisteatteri
    to 7.12.18:30 Ronja, ryövärintytärKansallisteatteri
    pe 8.12.19:00 Ensimmäinen tasavaltaKansallisteatteri
    pe 8.12.19:00 Red Nose Company: MieletönKansallisteatteri
    pe 8.12.19:00 TaloKansallisteatteri
    la 9.12.13:00 Ronja, ryövärintytärKansallisteatteri
    la 9.12.19:00 Juhlat Kansallisteatteri
    la 9.12.19:00 TaloKansallisteatteri
    ti 12.12.12:00 Ronja, ryövärintytärKansallisteatteri
    ti 12.12.19:00 Juhlat Kansallisteatteri
    ti 12.12.19:00 TaloKansallisteatteri
    ke 13.12.12:00 Ronja, ryövärintytärKansallisteatteri
    ke 13.12.17:30 Europeana Kansallisteatteri
    ke 13.12.19:00 Europeana Kansallisteatteri
    ke 13.12.19:00 Jukka Puotila -show 2023Kansallisteatteri
    to 14.12.19:00 Europeana Kansallisteatteri
    1 2 3



    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    KEIKAT HELSINKIKEIKAT TAMPERE | KEIKAT OULU
    Suunnitteletko kulttuurilomaa? Keikat ja klubit Suomen parhaissa livemusiikkikaupungeissa.