Kynnet-levyjulkkarit, Linkopii

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    ti 9.10. Aika: 19:00
    Väinö Kallio | Hämeentie 11, Helsinki | iCal

    Perjantaina 9.11. Väinö Kalliossa juhlitaan Kynsien 12.10. julkaistavan Vähät välittää -albumin levyjulkkareita. Illan avaa ryönäistä rockia soittava Linkopii.

    Kynnet on alunperin Hopeajärvestä, Love Sportista ja monista muista yhtyeistään tutuksi tulleen Teemu Tannerin sooloprojekti, joka on sittemmin kasvanut viisihenkiseksi bändiksi. Kynsien ensimmäinen biisi julkaistiin 2016 maaliskuussa ja yhtyeen musiikki on noteerattu myös kansainvälisesti Vicen musiikkisivun Noiseyn kautta.

    Yhtyeen mukaansatempaavista keikoista on päästy nauttimaan lukuisilla festareilla ympäri Suomen, jonka lisäksi bändi on käynyt keikkailemassa myös Ruotsissa ja Norjassa. Vuonna 2018 yhtye palkittiin myös Femma-gaalassa Vuoden tulokkaana.


    Tapahtumat > Keikat


    Kynnet-levyjulkkarit, Linkopii
    ti 9.10.
    19:00
    Hintaluokka: 10
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka

    Väinö Kallio
    Hämeentie 11
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Kamppi

    Väinö Kallio KOHOKOHTIA

  • Tapahtumia ei ole ilmoitettu tähän tapahtumapaikkaan




  • Lisää samanlaisia tapahtumia:
    KEIKAT HELSINKIKEIKAT TAMPERE | KEIKAT OULU
    Suunnitteletko kulttuurilomaa? Keikat ja klubit Suomen parhaissa livemusiikkikaupungeissa.




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});