Kanerva

    ke 23.10.
    20:00
    On the Rocks | Mikonkatu 15, Helsinki | iCal

    Laulaja-lauluntekijä Kanerva julkaisi toisen sooloalbuminsa 4. lokakuuta. Kuinka aika pysäytetään -levy kertoo siitä miten elämme yhtä aikaa kolmessa ajassa.

    On nykyisyys, tuleva ja mennyt; kaikki se minkä muistaa. Aika repii meitä eri suuntiin ja välillä on vaikea löytää rauhaa sieltä missä on nyt.

    Kuinka aika pysäytetään on väriläiskä, kiihkeä ja monimuotoisesti etenevä mosaiikki, joka yhdistää rohkeasti tyylilajeja kitararockista houseen. Sanoittajana Kanerva tallentaa tarkasti ympäristöä ja joka suuntaan vetäviä mielenhaluja. Albumilta on aiemmin julkaistu singlet Ihana, Fitbit ja Aaverakkaudet. Livenä sähkökitaransa ja kovatasoisen yhtyeensä kanssa esiintyvä Kanerva on valloittavan karismaattinen esiintyjä.

    Kanervan debyyttialbumi Paritanssi julkaistiin maaliskuussa 2018. Levy keräsi kiittäviä arvioita mm. Helsingin Sanomissa, Suomen kuvalehdessä, MeNaisissa ja Soundissa. Levyltä julkaistiin mm. singlet Joutomaat ja Kypsiä marjoja. Tekstit tutkivat pitkän parisuhteen kaarta alusta aina kirpeään loppuun saakka.

     


    Tapahtuma


    Kanerva
    Päivä: ke 23.10.
    Aika: 20:00
    Hintaluokka: 10

    Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    On the Rocks
    Mikonkatu 15
    Helsinki

    Mikonkatu 15
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä


    KOHOKOHTIA

    ke 4.12.20:00 Ismo LeikolaOn the Rocks