Helsinki Blues Festival – Jeff Beck pääesiintyjänä

    Helsinki Blues Festival pääesiintyjänä Jeff Beck
    Helsinki Blues Festival pääesiintyjänä Jeff Beck

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    su 19.6. Aika: 14:00
    Kaisaniemen puiston tapahtumat | Kaisaniemen puisto, Helsinki | iCal

    Jeff Beck nähdään Helsingissä ja Tampereella kesäkuussa 2022. Kaisaniemessä Beck nähdään Helsinki Blues Festivalin esiintyjänä sunnuntaina 19.6.2022.

    Siinä, missä John Mayall & The Bluesbreakers tunnetaan monen brittimuusikon ”musiikillisena korkeakouluna”, niin lähes samaan kategoriaan voidaan liittää myös vuonna 1963 perustettu The Yardbirds -yhtye, jonka kitaristiksi Jeff Beck liittyi vuonna 1965 hänen edeltäjänsä Eric Claptonin siirryttyä Bluesbreakersin riveihin. 1960-luvun puolivälissä Jeff Beck toimi jonkun aikaa The Yardbirds -yhtyeen toisena kitaristina yhdessä Jimmy Pagen kanssa. Kummankin taival The Yardbirdsissä jäi kuitenkin lyhyeksi.Kolmen maailmankuulun kitaravirtuoosien ystävyys ja yhteistyö on jatkunut näihin päiviin saakka, yli 50 vuotta.

    –  Kaikki kunnioittavat Jeffiä. Hän on poikkeuksellinen muusikko, joka on kehittänyt persoonallisen soittotekniikan, jota on vaikea hahmottaa. Sitä on kaunista katsoa ja kuunnella ja – tuntea, kun hän soittaa. Hän ikään kuin keskustelee kuulijan kanssa soittaessaan – ilman, että hän laulaa, Jimmy Page kertoo Led Zeppelin News -julkaisussa.

    DAVE LINDHOLM ESITTÄÄ: KYNÄ & KUMPPANIT

    Dave Lindholm esitttää: Kynä & Kumppanit –nimisen kokoonpanon oli alun perin tarkoitus keikkailla vain kesällä 2018 Lindholmin suomenkielistä tuotantoa esittäen. Bändi intoutui kuitenkin tekemään uuttakin musiikkia, mikä johti kahden albumin julkaisuun. Yhtyeen nimeä kantanut albumi ”Dave Lindholm esittää: Kynä & Kumppanit” ilmestyi vuonna 2018 ja live-kooste yhtyeen konserteista neljältä eri paikkakunnalta ”Dave Lindholm esittää: Kynä & Kumppanit – LIVE” vuoden vaihteessa 2019.

    Biisejä kuudelta vuosikymmeneltä ja elettyä elämää on ilmeisen oikea tapa arvioida bändiä, jossa laulaja-kitaristi-lauluntekijä Dave Lindholmin lisäksi soittavat Pekka ”Devil” Virtanen, kitara, Marko Haavisto, basso, Kuja Salmi, rummut ja Viljami Viippola, kosketinsoittimet.

    IIRO RANTALA & STADIN STUFF

    Iiro Rantala & Stadin Stuff on syntynyt kunnianosoituksena Stuff ja Steve Gadd Gang -yhtyeiden tuotannolla. Arvostetuista amerikkalaismuusikoista koostuneet bändit loivat aivan omanlaisensa ”rhythm and blues ja funk –soundin”, josta vastasivat erityisesti Stuffissa soittanut kosketinsoittaja Richard Tee ja maailman tunnetuimpiin rumpaleihin lukeutuva Steve Gadd.

    Säveltäjä ja pianisti Iiro Rantala on kansainvälistakin mainetta saavuttanut jazz-muusikko, jonka monista eri musiikkiprojekteista ehkä parhaiten muistetaan Trio Töykeät. Vuodesta 1988 vuoteen 2008 toiminut trio konsertoi uransa aikana noin 2 000 kertaa 45:ssä eri maassa.

    Iiro Rantalan kokoaman kvartetin jäsenet ovat tutustuneet huolella Stuffin ja Steve Gadd Gangin tuotantoon ja poimineet sieltä helmet omaan soittoonsa. Iiro Rantalan lisäksi Stadin Stuff –yhtyeessä soittavat kitaristi Varre Vartiainen, basisti Eeva Koivusalo ja rumpali Roni Vartiainen.

     


    Tapahtumat > Festivaalit


    Helsinki Blues Festival – Jeff Beck pääesiintyjänä
    su 19.6.
    14:00
    Hintaluokka: 89,90 Lippu.fi

    Jeff Beck, SF-Blues, Dave Lindholm esittää: Kynä & Kumppanit ja Iiro Rantala & Stadin Stuff

    Tapahtumapaikka

    Kaisaniemen puiston tapahtumat Kaisaniemen puiston tapahtumat
    Kaisaniemen puisto
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Kamppi

    Kaisaniemen puisto on Helsingin vanhin kaupunkipuisto ja siitä on tullut suosittu ulkoilmatapahtumien pitopaikka kesäisin. Sijainti aivan rautatieaseman välittömässä läheisyydessä on loistava.

    Hotelli lähellä Kaisaniemen puistoa

    Scandic Grand Central Helsinki
    Scandic Grand Central Helsingin hotellihuoneesta avautuu näkymä Suomen Kansallisteatterille ja Casinolle.

    Kaisaniemen puisto löytyy Scandic Grand Centralin takapihalta. Hotelli on sijainniltaan oivallinen valinta alueen tapahtumiin nähden.

    Helsingin Rautatieasemalla Eliel Saarisen suunnittelemassa arvorakennuksessa vanhanajan charmi yhdistyy inspiroivasti nykyaikaan.

    Hotellin lähes 500 ajattoman tyylikästä ilmastoitua huonetta tarjoavat kattavan valikoiman ensiluokkaiseen hotellielämykseen ja rauhaisan lepopaikan kaupungin vilinästä. Näkymät huoneista ovat ainutlaatuiset. Huoneesta riippuen voit ihailla Kansallisteatteria, Ateneumia, asemalaiturin vilinää, hotellin upeaa sisäpihaa tai vehreää Kaisaniemen puistoa.

    Lue lisää: scandichotels.fi

    Kaisaniemen puiston tapahtumat KOHOKOHTIA

  • Tapahtumia ei ole ilmoitettu tähän tapahtumapaikkaan




  • Lisää samanlaisia tapahtumia:
    FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
    Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});