
[TAPAHTUMA MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
Rakastettu kestohitti GREASE nähdään Helsingissä keväällä 2023. Suurshowssa hurmuri-Dannya tähdittää Mikael Saari ja Olivia Newton-Johnin unohtumattomaksi taikomana Sandyna loistaa tangokuningatar Heta Halonen. Muita tähtiesiintyjiä rooleissa ovat mm. Jorma Uotinen ja Krisse Salminen.
– Olen tavallaan lähes syntynyt musikaalilavoille sillä äitini tanssi ja lauloi Teatterilaiva- musikaalissa vielä viikkoa ennen syntymääni. Minulla on tuosta ajasta joitakin ihan kirkkaitakin muistikuvia. Iloitsen suuresti mahdollisuudesta olla osana tätä GREASEn mahtavaa työryhmää. En ole kylläkään nähnyt kyseistä musikaalia mutta tiedän ne biisit! Hieman ihmeissäni olin kun en muka sopinut Sandyn rooliin mutta uskon olevani hauska sekä yllättävänkin notkea ja nuorekas opettaja Miss Lynch. -Krisse Salminen
– On valtava ilo ja kunnia olla mukana näin upeassa työryhmässä ja upeaa päästä toteuttamaan unelmaani Sandyn roolissa! Oon ollut pitkään kova Elvis- ja Little Richard-fani ja 50-luvun rock’n’roll on lähellä sydäntä. GREASEn musiikki takuulla svengaa ja liikuttaa. Odotan jo innolla, minkälaisia koreografioita pääsemme luomaan ja miten tarina ja kaikki hahmot heräävät eloon lavalla. Keväällä tullaan näkemään aikamoista musikaalitykitystä, toteaa Heta Halonen.
Vuoden 1972 Broadway ensi-illasta sekä John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin tähdittämästä hittielokuvasta (1978) lähtien on GREASEn ainutlaatuinen energia, tunnelma ja musiikki valloittanut miljoonien katsojien sydämet aina uudelleen ja uudelleen. Esitysten päätyttyä 1980 GREASE oli 3.388 näytöksellään siihen mennessä Broadwayn historiassa pisimpään esitetty musikaali. GREASE on vastustamaton sekoitus 1950-luvun popkulttuuria, teinimeininkejä, nuorta romanssia, rock’n’ rollia, kovia kundeja ja ihania mimmejä. Esitys on täynnä hyvää energiaa ja elämäniloa, mukaansatempaavia tansseja ja nostalgista musiikkia.
Messukeskuksen AMFI-teatterin lavalla nähdään rautaista huippuammattiosaamista, joka varmistaa yleisölle maailmanluokan show-elämyksen. GREASE on jatkoa AMFI Musicals Oy:n menestyneille suurtuotannoille MAMMA MIA!:n ja We Will Rock You. Kevään 2023 GREASEN ohjauksesta ja koreografiasta vastaavat Marco Bjurström ja Peter Pihlström yhdessä.
Esityksen kesto on noin 2 tuntia 40 minuuttia sisältäen väliajan.
VINKKI! Täydennä musikaalielämys ravintolakäynnillä ennen esitystä. Ravintolat lähellä Helsingin Messukeskusta löydät arvosteluineen Quandoo.fi-varauspalvelusta.
Tutustu myös Fameen ja sen ravintolaan
Vain 500 metriä Messukeskukselta
Tapahtumat > Teatteri ja tanssi
GREASE-musikaali
pe 21.4. - la 13.5.Hintaluokka: 29
Tapahtuma verkossa
Tapahtumapaikka
Hotelli lähellä Helsingin Messukeskus
Original Sokos Hotel Tripla
800 metriä Helsingin Messukeskukselta

Scandic Pasila
950 metriä Helsingin Messukeskukselta (450 metriä Triplan kauppakeskukselta)

Scandic Pasila on hotelli lähellä Helsingin Messukeskusta. Moderni hotelli sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä myös Pasilan rautatieasemalta, kauppakeskus Triplan läheisyydessä. Modernit huoneet, rento kortteliravintola ja kätevät pysäköintimahdollisuudet myös omalla autolla kulkevalle.
Lue lisää Scandichotels.fi
Helsingin Messukeskus KOHOKOHTIA
Lisää samanlaisia tapahtumia:
TEATTERIT TAMPERE | TEATTERIT HELSINKI | TEATTERIT OULU | TEATTERIT HÄMEENLINNA
Suomen teatterikaupungit ja niiden teatteriesitykset