Egotrippi

    Egotrippi
    ti 5.12.
    22:00
    Virgin Oil Co. | Mannerheimintie 5, Helsinki | iCal

     

    10-niminen albumi sisältää kymmenen uutta Egotrippi-biisiä. Elämänsä iskussa oleva bändi lähtee kiertueelle lokakuun lopussa. Täyden kympin miehet ottavat Suomen syksyllä haltuun lokakuussa Tampereelta käynnistyvällä kiertueella. Helsingissä trippi koetaan tiistaina 5.12. Virgin Oilissa.

    – Malttamattomina odotellaan, että päästän soittamaan näitä uusia kappaleita vanhojen suosikkien ja harvinaisuuksien kanssa, kommentoi bändi rundin ja levynjulkaisun alla.

    Suomen rakastetuimpiin klassikkobändeihin lukeutuva Egotrippi valmistautuu uransa kymmenennen albumin julkaisuun. Lokakuun 13. Päivä ilmestyvä levy on nimetty ytimekkäästi nimellä 10 ja se sisältää kymmenen uutta kappaletta.

    – Halusimme tehdä selkeän kymmenen biisin kokonaisuuden, jossa kaikki kappaleet lunastaisivat paikkansa toisistaan erilaisina, mutta yhtä vahvoina lauluina, kommentoi Egotripin Knipi juuri valmistunutta kokonaisuutta.

    Albumin äänitykset alkoivat pari vuotta sitten ja levyä on bändin lisäksi ollut tuottamassa jo aiemmilta levyiltä tutut herrat Arttu Peljo (Vuosi nolla, Pilvien alla, maan päällä, Maailmanloppua odotellessa) ja Lasse Kurki (Helsinki-Hollola, Matkustaja, Vielä koittaa uusi aika, Maailmanloppua odotellessa). ”Orkesterin 25 vuoden kynnyksellä tullaan takaisin elävämpänä kuin koskaan. Jengi tulee olemaan että: “Nehän on vielä elossa – olisipa itse ollut 25-vuotiaana tuossa iskussa!” virnistelee Anssi Maasalo bändin tunnelmia.

    Suurin osa 10-albumin kappaleista on tuttuun tapaan orkesterin omaa kädenjälkeä, mutta levyllä on muutama kappale, joiden tekoon sekä Iisa että Tuure Kilpeläinen ovat osallistuneet. Iisan tekstittäjän taitoja kuullaan nyt radiosoitossa olevalla Ennen ja nyt -kappaleella ja lisäksi Patja, on sävelletty Iisan sanoitukseen. Kaihoisan kadonnutta kauneutta kappaleen teksti on puolestaan syntynyt Knipin ja Tuuren yhteistyönä. Levyltä on aiemmin julkaistu singleinä jo kappaleet Valtatie ja Vieläkö mut voi pelastaa.

     

    Egotrippi 10-kiertue

    pe 20.10. Tampere, Viihdemaailma Ilona
    la 21.10. Seinäjoki, Vihdemaailma Ilona
    pe 27.10. Jyväskylä, London
    la 28.10. Kuopio, Viihdemaailma Ilona
    pe 3.11. Pori, Bar Kino
    pe 10.11. Oulu, Viihdemaailma Ilona
    la 11.11. Levi, Hullu Poro Areena
    la 2.12. Turku, Hamburger Börs Nightclub
    ti 5.12. Helsinki, Virgin Oil
    to 7.12. Helsinki, Viking Line m/s Mariella
    pe 15.12. Joensuu, Sokos Hotel Kimmel
    la 16.12. Turku, m/s Viking Line Grace

    Lisäykset ja muutokset mahdollisia.

    Yli 20 vuotta musiikkia tehnyt Egotrippi teki suuren läpimurron viidennellä albumillaan Matkustaja, joka poiki yhtyeelle ensimmäisen kultalevyn. Myöhemmin julkaistu 20 suosikkia -kokoelmalevy myi jo platinaa, ja levyltä lohkaistu single Matkustaja oli vuonna 2005 eniten radioissa soinut kotimainen kappale. Kuudennella albumillaan Vielä koittaa uusi aika bändi nousi ensimmäistä kertaa listaykköseksi. Vuonna 2008 julkaistu Maailmanloppua odotellessa palkittiin kolmella Emma-patsaalla.

     


    Tapahtuma


    Egotrippi
    Päivä: ti 5.12.
    Aika: 22:00
    Hintaluokka: 16,50 Tiketti.fi

    http://www.virginoil.fi
    Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa


    Tapahtumapaikka


    Virgin Oil Co.
    Mannerheimintie 5
    Helsinki

    Mannerheimintie 5
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Helsinki City Centre


    KOHOKOHTIA

  • Tapahtumia ei ole ilmoitettu tähän tapahtumapaikkaan