Diandran ja Pepe Willberg – Romanttinen ilta

    Diandran ja Pepe Willbergin konsertti Helsingissä

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    ke 4.3. Aika: 19:00
    Aleksanterin teatteri | Bulevardi 23-27, Helsinki | iCal

    Aleksanterin teatterissa kuullaan keskiviikkona 4.3. Diandran ja Pepe Willbergin tulkitsemina elokuva- ja musikaalisävelmiä sekä kauniita balladeja yhdessä ja erikseen esitettyinä upean orkesterin säestyksellä.

    Pitkän linjan artisti Pepe Willberg ja iältään vielä nuori, mutta jo paljon musiikkia tehnyt Diandra järjestävät yhdessä ihanan konsertti-illan, jonka musiikin siivin yleisö voi leijua romantiikan pilvissä.

    Diandra on yksi Suomen valovoimaisimmista naisartisteista. Hän on tullut yleisölle tutuksi Idols-voittonsa lisäksi myös Tähdet, tähdet sekä The Voice Kids -ohjelmista. TV-esiintymisten, kahden soololevyn ja joululaulu-albumin lisäksi Diandran upeaa ääntä on kuultu myös mm. Mikael Gabrielin, Uniikin sekä Cheekin hittisingleillä.

    Pepe Willberg tunnetaan upeana laulajana ja tulkitsijana, jonka ääni on ainutlaatuinen. Hän yllättää monipuolisuudellaan kerta toisensa jälkeen. Pepen uralle on tuonut huimaa nostetta valtaisaksi arvostelumenestykseksi muodostunut, kultaa myynyt Pepe & Saimaa -albumi, monet Tv:n musiikkiohjelmat sekä huikeat konserttikiertueet.


    Tapahtumat > Jazz


    Diandran ja Pepe Willberg – Romanttinen ilta
    ke 4.3.
    19:00
    Hintaluokka: 53 € Ticketmaster.fi
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka

    Aleksanterin teatteri Aleksanterin teatteri
    Bulevardi 23-27
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Punavuori

    Suunnittele kulttuuriloma Helsingin Punavuoressa

    Hotelli lähellä Aleksanterin teatteri

    Helsingin Punavuoren kaupunginosassa sijaitsevan Aleksanterin teatterin lähellä on useita hotelleja

    Radisson Blu Aleksanteri Hotel
    70 metriä tapahtumapaikasta Aleksanterin teatteri

    Radisson Blu Seaside Hotel
    700 metriä tapahtumapaikasta Aleksanterin teatteri

    Glo Hotel Art
    110 metriä tapahtumapaikasta Aleksanterin teatteri

    Scandic Helsinki Hub
    370 metriä tapahtumapaikasta Aleksanterin teatteri

    Scandic Simonkenttä
    620 metriä tapahtumapaikasta Aleksanterin teatteri

    Marski by Scandic
    630 metriä tapahtumapaikasta Aleksanterin teatteri

    Scandic Grand Central Helsinki
    1,1 kilometria tapahtumapaikasta Aleksanterin teatteri

    Clarion Hotel Helsinki
    1,2 kilometria tapahtumapaikasta Aleksanterin teatteri

    Aleksanterin teatteri KOHOKOHTIA





    Lisää samanlaisia tapahtumia
    JAZZ TAMPERE | JAZZ HELSINKI
    Jazz-, blues-, roots- ja etnomusiikkitapahtumien kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});