Delain (NL), Blackbriar (NL)

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    su 5.4. Aika: 20:00
    Tavastia-klubi [KEIKAT] | Urho Kekkosen katu 6, Helsinki, 00100 | iCal

    Tuskassa esiintynyt Delain saapuu Suomeen ensi vuoden huhtikuussa kolmelle klubikeikalle osana pohjoismaiden kiertuettaan. Yhtye soittaa keikat Turun Apollossa, Tampereen Olympiassa sekä Helsingin Tavastia-klubilla.

    Sinfonista metallia soittavan Delainin musiikin pääpaino on eeppisyyden sijaan ytimekkäissä, iskevissä ja monikerroksisissa kappaleissa. Vuodesta 2002 kasassa ollut yhtye on viihdyttänyt hevikansaa jo reilun vuosikymmenen ja viiden albumin verran. Viimeisin albumi ”Moonbathers” julkaistiin vuonna 2016 ja sai sekä kriitikoilta että faneilta innostuneen vastaanoton.

    Karismaattisen laulajatar Charlotte Wesselsin luotsaama yhtye on kiertänyt intensiivisesti viimeiset vuodet kiertueilla sekä Euroopassa että Amerikassa, esiintynyt Euroopan suurimmilla hevifestivaaleilla ja tehnyt kiertueita mm. Nightwishin ja Sabatonin kanssa. Yhtye työstää parhaillaan uutta materiaali tulevalle albumille, joten kevään 2020 keikoilla saadaan varmasti jo kuulla uutta materiaalia.


    Tapahtumat > Keikat


    Delain (NL), Blackbriar (NL)
    su 5.4.
    20:00
    Hintaluokka: 22,50
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka

    Tavastia-klubi [KEIKAT] Tavastia-klubi [KEIKAT]
    Urho Kekkosen katu 6
    Helsinki
    00100

    Hotellit läheisyydessä Kamppi

    Suomen legendaarisimpiin rock-klubeihin kuuluva Tavastia on rokkipyhättö, jossa tunnelmallisia keikkoja osaava äänentoisto ja valot täydentävät.

    Vuonna 1970 auennut Tavastia-klubi on yksi Euroopan vanhimmista rock-klubeista. Nostalgisessa miljöössä esiintyy maan isoimpia nimiä, kansainvälisiä vieraita ja tulevaisuuden tähtiä yli 250 iltana vuodessa.

    Tämä täytyy kokea kerran elämässä!

    Muuta läheisyydessä – täydennä keikkaelämys

    Hotelli lähellä Tavastiaa

     

    Scandic Simonkenttä
    Scandicin hotelli Simonkenttä sijaitsevat vain lyhyen kävelymatkan päässä kaupungin tapahtumista. Rautatieaseman ja linja-autoliikenteen hubissa sijaitseva Scandic Simonkenttä on erinomainen valinta kaupunkikulttuurista nautiskelijalle.

     

    Scandic Hotels
    Scandic Simonkenttä sijaitsee Rautatieaseman lähellä ja linja-autoliikenteen hubissa.
    Lue lisää: Scandichotels.fi

    Ravintola Lähellä Tavastia-klubia

    Más on tapaksien napsintaa, grillin tirinää ja yhdessä illastusta ilman kiirettä mihinkään

    Tavastia-klubi [KEIKAT] KOHOKOHTIA





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    KEIKAT HELSINKIKEIKAT TAMPERE | KEIKAT OULU
    Suunnitteletko kulttuurilomaa? Keikat ja klubit Suomen parhaissa livemusiikkikaupungeissa.




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});