
[TAPAHTUMA MENNYT]
TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU
Suomen popkuninkaaksi nimitetty Antti Tuisku lähtee keväällä 2023 mittavalle Mayhem-areenakiertueelle. Kyseessä on viimeinen kiertue ennen artistin jäämistä pitkälle tauolle.
Syksyllä 2022 Helsingin Olympiastadionilla nähdyt Bailantai-spektaakkelit tarjosivat yleisölle maailmanluokan show-elämyksen ja kertoivat artistin valtavasta suosiosta. Konsertit keräsivät yli 70 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsi kesän festivaalikiertue, jonka jokainen esiintyminen keräsi vuolaita ylistyksiä.
– Uskomattoman hienosti menneiden kesän festareiden ja ikimuistoisen Olympiastadionin jälkeen on mahtavaa päästä keväällä kunnon areenakiertueelle, missä pystymme tuomaan minulle ominaisen, mittavan pop-shown Suomen joka kolkkaan! Tällä kiertueella on erityisen suuri merkitys ja painoarvo minulle, koska voi olla, ettei tämän jälkeen vastaavaa enää koskaan nähdä, kommentoi Tuisku tulevaa kiertuettaan.
Antti Tuisku julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2004. Häneltä on ilmestynyt yhteensä 12 levyä, joista viimeisin pitkäsoitto Valittu kansa nousi avausviikollaan albumilistan ykköseksi ja palkittiin Emma gaalassa Kritikoiden valintana. Kaiken kaikkiaan Antti Tuiskun musiikkia on kuunneltu suoratoistopalveluissa 250 miljoonaa kertaa ja hänen albumeitaan on myyty lähes puoli miljoonaa kappaletta. Antti Tuisku on myös palkittu seitsemällä Emmalla.
Tapahtumat > Festivaalit
Antti Tuisku
la 6.5.19:00
Hintaluokka: 49,90 Lippu.fi
Tapahtumapaikka
Liput Helsingin jäähallin tapahtumiin Ticketmaster.fi
Liput Helsingin jäähallin tapahtumiin HIFK
Hotelli lähellä Helsingin jäähallia
Scandic Hotels
Scandic Pasila junalla kulkijan valinta
Scandic Simonkenttä linja-autoliikenteen hubissa
Helsingin jäähalli KOHOKOHTIA
to 8.6. - la 10.6. | Sideways 2023 | Helsingin jäähalli |
---|---|---|
pe 4.8. | 18:00 Pet Shop Boys -konsertti Helsingissä | Helsingin jäähalli |
pe 11.8. - la 12.8. | HELLSINKI METAL FESTIVAL 2023 | Helsingin jäähalli |
ma 4.9. | 19:00 Louis Tomlinson | Helsingin jäähalli |
pe 3.11. | 18:00 Stam1na | Helsingin jäähalli |
la 11.11. | 18:30 MAIJA VILKKUMAA - 1973 | Helsingin jäähalli |
Lisää samanlaisia tapahtumia:
FESTIVAALIT TAMPERE | FESTIVAALIT HELSINKI
Festivaalit ja isoja tapahtumia, kansainvälisiä artisteja sekä kovia suomalaisia nimiä. Kohokohtia Tampereella ja Helsingissä.