Amaranthe

    [TAPAHTUMA MENNYT]
      TEE UUSI TAPAHTUMAHAKU

    la 16.2. Aika: 19:00
    Helsingin jäähalli | Nordenskiöldinkatu 11-13, Helsinki | iCal

    Amaranthe julkaisee albumin ja saapuu jäähallikeikoille Suomeen. Ruotsalainen melodinen metallibändi esiintyy Helsingin jäähallissa lauantaina 16.2.2019.

    Massiivisista soundeistaan ja koukuttavista kertosäkeistään tunnettu ruotsalaisyhtye on kasvanut levy levyltä yhä isommaksi ja suositummaksi.

    – Uusi singlemme 365 on kaikkea sitä mitä Amaranthe vuosimallia 2018 edustaa: raikas, moderni, raskas ja raaka. Kappale julistaa, ettemme ole hidastamassa tahtia tai asettumassa paikoillemme, vaan että uudistumme koko ajan samalla kun pysymme uskollisena tunnusomaiselle soundillemme, kertoi kitaristi Olof Mörck ennen kiertuetta julkaistusta uutuussinglestä.

    Bändi saapuu uuden albuminsa myötä Suomeen kahdelle keikalle osana The Helix World Tour -kiertuettaan. Yhtye nähdään myös 15.2. Oulun jäähallissa.

    Amaranthe on esiintynyt Suomessa lukuisia kertoja; alkuaikoina klubeissa ja sen jälkeen levy levyltä yhä suuremmilla keikkapaikoilla. Lukuisia kultalevyjä myös Suomesta napsinut Amaranthe nähtiin maassamme viimeksi kesällä Rock Festissä ja Seinäjoen Vauhtiajoilla.


    Tapahtumat > Keikat


    Amaranthe
    la 16.2.
    19:00
    Hintaluokka: 42,50
    Tapahtuma verkossa

    Tapahtumapaikka

    Helsingin jäähalli Helsingin jäähalli
    Nordenskiöldinkatu 11-13
    Helsinki

    Hotellit läheisyydessä Kamppi

    Liput Helsingin jäähallin tapahtumiin Ticketmaster.fi

    Liput Helsingin jäähallin tapahtumiin HIFK

    Hotelli lähellä Helsingin jäähallia

    Hotelli lähellä Helsingin jäähallia
    Scandicin hotellit Helsingissä sijaitsevat vain lyhyen kävelymatkan päässä Helsingin jäähallista. Kuvassa Scandic Simonkenttä.

    Scandic Hotels
    Scandic Pasila junalla kulkijan valinta
    Scandic Simonkenttä linja-autoliikenteen hubissa

    KATSO MYÖS

    Helsingin jäähallin Konsertit

    Helsingin jäähallin keikat ja konsertit 2024: Scooter, Corroded, Headhunterz, Within Temptation, …

    HIFK kotipelit Helsingin jäähallissa

    [KE 6.3.] HIFK kotipelit Helsingin jäähallissa – vieraana HPK

    Helsingin jäähalli KOHOKOHTIA

    la 20.4.18:00 Gasellit 15-vuotisjuhlakeikka Helsingin JäähallissaHelsingin jäähalli
    pe 26.4.19:00 KUUMAAHelsingin jäähalli
    to 16.5.18:00 J Balvin - Que Bueno Volver a Verte TourHelsingin jäähalli
    la 18.5.18:00 SEXMANE - THE FINAL SEXSHOWHelsingin jäähalli
    ti 4.6.18:00 Journey (USA)Helsingin jäähalli
    la 8.6.18:30 ApocalypticaHelsingin jäähalli
    to 13.6. - la 15.6. Sideways 2024Helsingin jäähalli
    ti 25.6.19:00 HEARTHelsingin jäähalli
    pe 9.8. - la 10.8. HELLSINKI METAL FESTIVAL 2024Helsingin jäähalli
    pe 11.10.19:00 Within TemptationHelsingin jäähalli
    ti 5.11.18:00 In FlamesHelsingin jäähalli





    Lisää samanlaisia tapahtumia:
    KEIKAT HELSINKIKEIKAT TAMPERE | KEIKAT OULU
    Suunnitteletko kulttuurilomaa? Keikat ja klubit Suomen parhaissa livemusiikkikaupungeissa.




    (adsbygoogle = window.adsbygoogle || []).push({});