Suuret Oluet – Pienet Panimot tapahtumassa pääosassa ovat pienpanimoiden oluet, siiderit, long drinkit, tisleet ja virvoitusjuomat. Kesällä 2019 festivaali siirtyy Helsingissä Kaisaniemen puistoon.

Suomen paras Olut -kilpailu

Kilpailu pidetään Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) Helsinki tapahtumassa 24.-27.7. ja palkintogaala Suomen Paras Olut -risteilyllä 13.9Lue lisää:Olutposti.fi

Pienpanimot nojaavat oluen valmistuksessa puhtaisiin suomalaisiin raaka-aineisiin sekä kotimaiseen työhön ja osaamiseen. Pienpanimossa käsityönä valmistetut sahti, olut ja siideri ovat aitoja lähituotteita. Suuret Oluet – Pienet Panimot on valittu Vuoden 2016 matkailutapahtumaksi Suomessa ja se on saanut Ekokompassi tunnustuksen Helsingin tapahtumasta.

Vuosi sitten SOPP keräsi Rautatientorille yli 22 000 hengen yleisön. Pienten panimoiden
valmistamia juomia kuluu jälleen tänä vuonna tuhansia litroja. Olutjuhlan järjestelyistä vastaa Lammin Sahti Oy yhdessä Pienpanimoliiton jäsenyritysten kanssa. SOPP järjestetään tänä vuonna myös Tampereella, Lahdessa, Kuopiossa, Turussa ja Oulussa.

– Tämän vuoden olutkatselmus on jälleen laajin pienpanimoiden yhteisesiintyminen Suomessa. Mukana on 34 kotimaista yritystä. Näiden lisäksi vieraaksi saapuu Viron Saarenmaalta Pihtla Õlleköök sekä tämän vuoden kutsuvierasmaa Italian pienpanimoita. kertoo festivaalin järjestäjä, Lammin Sahdin tapahtumavastaava Pekka Kääriäinen.

– Kokeneille olutharrastajille on luvassa varmasti uusia ja aiemmin maistamattomia tuotteita, sillä Italiasta on mukana yli 20 eri olutta seitsemästä eri pienpanimosta. Italian panimoiden osastosta vastaa Juomatalo Pikkulintu.

 

Ulkomaalaiset pienpanimot:
Taako, Saarenmaa, Viro
Italia (7 kpl)
Suomalaiset pienpanimot:
8-Bit Brewing, Helsinki
Bock´s Corner Brewery, Vaasa
Bryggeri Helsinki, Helsinki
Etko Brewing, Helsinki
Fiskarsin Panimo, Raasepori
Hiisi, Jyväskylä
Honkavuori, Joensuu
Iso-Kallan Panimo, Kuopio
Kakola Brewing Company, Turku
Kanavan Panimo, Asikkala
Lapin Panimo, Rovaniemi
Lumi Brewing Company Finland, Espoo
Maistila, Oulu
Maku Brewing, Tuusula
Malmgårdin Panimo, Loviisa
Mustan Virran Panimo, Savonlinna
Nokian Panimo, Nokia
Olu Bryki Raum / Suurpohjan Panimo, Isojoki
Olutpaja, Pälkäne
Panimoravintola Plevna / Koskipanimo, Tampere
Pyynikin käsityöläispanimo, Tampere
Rock Paper Scissors – Indie Brewery, Kuopio
Ruosniemen Panimo, Pori
Saimaa Brewing Company, Mikkeli
Sonnisaari Panimo, Oulu
Stadin Panimo, Helsinki
Suomenlinnan Panimo, Helsinki
Takatalo & Tompuri Brewery, Virolahti
Teerenpeli Panimo & Tislaamo, Lahti
Top Fuel Beer Company, Lohja
Tornion Panimo, Tornio
Waahto Brewery, Savonlinna
Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki

 

OHJELMA 24.8. – 28.8.2018

Iltaisin tapahtumassa on myös esiintyjiä. Esiintyjät ja ohjelma päivittyy vielä:

Ke 24.7.2019 – Tiedot julkaistaan myöhemmin
To 25.7.2019 – Vaeltava Vitsaus
Pe 26.7.2019 – Alkuillassa E. Karppinen, myöhäisillassa Mira & Emppu
La 27.7.2019 – Alkuillassa Hämis, myöhäisillassa Juliet Jonesin sydän

Muutokset ohjelmassa mahdollisia.

PANIMOT

Ilmoitetaan myöhemmin

AVOINNA

Ke 24.7.2019 klo 15-24
To 25.7.2019 klo 12-24
Pe 26.7.2019 klo 12-01
La 27.7.2019 klo 12-01

 

Tapahtuma


Suuret Oluet – Pienet Panimot -pienpanimofestivaalit

 Päivä: ke 24.7. – la 27.7.
 Aika: 
 Hintaluokka: 10  Tiketti.fi

 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Kaisaniemen puisto
 Kaisaniemen puisto
Helsinki

Kaisaniemen puisto
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä