Vaihtoehtorockin suurimpiin nimiin kuuluva Alice In Chains konsertoi sunnuntaina 16.6. Helsingin Kaisaniemessä. Alice In Chainsin odotettu paluu Suomeen tulee uuden materiaalin lisäksi sisältämään myös hittivetoisen läpileikkauksen yhtyeen koko urasta.

Tamperelainen rock-yhtye Doom Unit lämmittelee vaihtoehtorockin suurimpiin nimiin kuuluvaa amerikkalaista Alice in Chainsia Helsingin Kaisaniemessä tulevana sunnuntaina 16.6. Portit avataan klo 16.30 ja Doom Unit nousee lavalle klo 18.00.

Kaikkien aikojen menestyneimpiin yhdysvaltalaisiin rock-yhtyeisiin kuuluva yhtye on uransa aikana yhtye kerännyt lukuisia Grammy-ehdokkuuksia, myynyt maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa albumia sekä toiminut suunnannäytttäjänä modernille rockmusiikille.

Alice In Chains on Nirvanan, Pearl Jamin ja Soundgardenin ohella yksi neljästä Seattlesta 90-luvulla ponnistaneesta grungen peruspilarista, jotka antoivat äänen särökitaroineen ja flanellipaitoineen kokonaiselle sukupolvelle.

Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat mm. Would?, Man In The Box sekä Rooster, ja yhtyeen uusin studioalbumi Rainier Fog julkaistiin elokuussa 2018.

Tamperelainen Doom Unit lämmittelee amerikkalaisyhtyettä

Doom Unitin Cross the Line -debyyttilevyn julkaisusta tulee syksyllä kuluneeksi 10 vuotta. Yhtye julkaisee juhlan kunniaksi syksyllä uuden biisin ja lähtee kiertueelle keväällä 2020. Tätä ennen bändin livekunnon voi katsastaa Kaisaniemessä.

– Alice in Chains on ollut merkittävä innoittaja ja inspiraation lähde bändimme musiikkiin. On silkkaa mahtavuutta päästä samoille lauteille. Ei tässä meinaa oikein housuissa pysyä, kommentoi yhtyeen laulaja Jape Ylinikka.

Doom Unit voitti historian ensimmäisen Radio Rock Starba -kilpailun nyt jo liki 2 miljoonaa kuuntelua Spotifyssa saavuttaneella Killing Time -hitillään. Biisi oli myös kauhuelokuva Skeleton Crew’n sekä tv-sarja Harper’s Islandin promon trailerbiisi. Sittemmin kappale soi radion lisäksi lätkäkaukaloissa ja ohjelmatrailereissa. Tiiviisti alkuvuodet keikkaillut yhtye on viime vuosina elänyt hiljaiseloa ennen tulevan sunnuntain konserttia sekä näköpiirissä olevia 10-vuotisjuhlallisuuksia.

 

Tapahtuma


Alice In Chains

 Päivä: su 16.6.
 Aika: 16:30
 Hintaluokka: 99 

 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Kaisaniemen puisto
 Kaisaniemen puisto
Helsinki

Kaisaniemen puisto
Helsinki

 Hotellit läheisyydessä