KOTISIVUT

Kesä on saapunut pihvinhimoisten paratiisiin! Stefan’s Steakhouse on saanut paitsi uuden kesäisen listan, myös lokoisan sisäpihaterassin, jolla kelpaa syöskennellä sekä juoskennella ravintolan antimia.

Koko ruokalistan skaala on tilattavissa myös ulkosalle, mutta patiolle passaa mennä ihan vain drinkillekin. Terassi on monipuolinen viihtymiskeidas, sillä mikäli keli ei koko kesää hellisikään, saa alueen katettua ja lämmittimet pitämään ulkoherkuttelijat lämpiminä.

Ruokalista on uudistunut kesäiseksi etenkin alkuruokien osalta. Ravintolan ykköstuotteet eli pihvit pysyvät luonnollisesti ennallaan, mutta lisukkeita on sielläkin vaihdettu kevyemmiksi. Valittavissa on mm. paistettua tankoparsaa, rapeaa parmankinkkua ja manchegojuustoa sekä sitruunalla maustettua lämmintä kasvissalaattia. Lista on voimassa koko kesän. Kun riistaa, sieniä ja muita metsäisiä raaka-aineita alkaa olla saatavilla, vaihtuu annosvalikoimakin syksyisemmäksi sesonkia mukaillen.

Listan laatimisessa otetaan huomioon asiakkaiden toiveet. Jokaisessa kolmessa Stefan’s Steakhousessa onkin pihvejä lukuun ottamatta erilaiset ruokalistat. Tyyli ja taso ovat toki  yhteneväisiä, mutta paikallisten asiakkaiden toiveet on helpompaa huomioida ja myös läheltä saatavia raaka-aineita hyödyntää paremmin, kun kukin ravintola saa tehdä omanlaisiaan annoksia ja keittiömestarit antaa luovuutensa kukkia.

– Meillä kuunnellaan paljon asiakkaiden toiveita ja ruokalistaa muokataan niiden mukaan, keittiömestari Akseli Herlevi kertoo.

Toisinaan tarjolla on myös listan ulkopuolisia yllätysannoksia, joita tehdään vain rajallinen määrä. Näistä ilmoitetaan ravintolan facebook-sivulla ja annokset myydään yleensä hyvin nopeasti loppuun.

– Meillähän on listalla wagyu-pihviä. Kun filee leikataan kauniiksi pihveiksi, jää siitä tietenkin yli joitain osia. Päätimme taannoin jauhaa ne, paistaa jauhelihapihveiksi ja tehdä oikein kunnon wagyu-hampurilaisia. Hampurilaisista tuli niin hyviä, että roikuin melkein apinana kattoparruissa hyvästä fiiliksestä!

 

Tutustu Herlevi liekeissä kirjaan klikkaamalla kantta.
Tutustu Herlevi liekeissä kirjaan klikkaamalla kantta.

Herlevi on liekeissä keittiön ulkopuolellakin

Ruoanlaittoon intohimoisesti suhtautuva Akseli on loihtinut hiljattain grillauskirjan Herlevi liekeissä, joka on omiaan kesägrillailijoiden innoitukseksi. Kirja on jaettu erilaisiin alueteemoihin ja kokonainen grillaussetti on suunniteltu aina kyseisen alueen raaka-aineista. On mm. saaristo-, Lappi- sekä riistateema, joka on erityisen mielenkiintoinen.

– Suomalaisilla on tosi paljon riistaa kotona, sillä maassa on yli 300 000 rekisteröitynyttä metsästäjää. Metsästyskauden jälkeen pakastimet ovat lihaa turvoksissa. Halusin vinkata, mitä kaikkea riistasta voi grillaamalla tehdä, itsekin metsästyksestä innostunut Akseli valottaa.

Teksti: Ronja Honko, Lifestyle Media Oy

KOTISIVUT