suomen-paras-olutStadin Panimon American Lager on Suomen Paras Olut vuonna 2014. Vuoden paras olut valittiin Helsingin Rautatientorilla Herkkujen Suomi – Syystober -tapahtumassa torstaina.

– American Lager on hyvin raikas ja tasapainoinen olut, jonka tuoksussa on runsaasti kukkamaisuutta ja sitrushedelmiä. Humalointi on runsas mutta ei kuitenkaan liian voimakas, kilpailun tuomaristo perustelee.

Palkinnot jakoi Suomalainen Olut ry:n puheenjohtaja, Nokian Panimon toimitusjohtaja Matti Heikkilä. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton ja Pienpanimoliiton perustama Suomalainen Olut ry kokoaa kattavasti kotimaiset olutelinkeinojen toimijat yhteen ja järjestää Suomen Paras Olut -kilpailun. Yhdistyksen tavoitteena on edistää ja vaalia olutkulttuuria.

Voitosta kisasi 131 olutta

Suomalainen Olut ry:n neljännen kerran järjestämään kilpailuun osallistui 131 kotimaista olutta yhteensä 20 panimolta. Vuosittain järjestettävä Suomen Paras Olut -kilpailu on avoin kaikille kaupallisten panimoiden kotimaassa valmistetuille oluille, jotka ovat säännöllisessä anniskelu- tai vähittäismyynnissä.

– Kilpailussa on kattavasti edustettuna suomalainen panimo-osaaminen. Oli iloista havaita että myös uusia, juuri perustettuja käsityöpanimoita oli mukana palkintolistalla, kilpailun johtaja Kari Likovuori toteaa.

Oluet kilpailivat kuudessa eri sarjassa. Olutalan ammattilaisista, harrastajista sekä tavallisista oluenkuluttajista koostuneet raadit arvioivat kilpailuun lähetetyt oluet sokkomaisteluina kukin sarja kerrallaan.

Kilpailuun osallistuneet panimot

Panimoravintola Beer Hunter’s (Pori), Rakuuna Olut / Bryggeri Helsinki, Hartwall (Lahti), Maku Brewing (Tuusula), Koskipanimo (Tampere), Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Lammin Sahti, Mallaskosken Panimo (Seinäjoki), Malmgårdin Panimo (Loviisa), Nokian Panimo, Olvi (Iisalmi), Pyynikin käsityöläispanimo (Tampere), Rekolan Panimo (Fiskars), Ruosniemen panimo (Pori), Saimaan Juomatehdas (Mikkeli), Sinebrychoff (Kerava), Stadin Panimo (Helsinki), Suomenlinnan panimo (Helsinki), Teerenpeli Panimo (Lahti), Vakka-Suomen Panimo (Uusikaupunki)

[toggle_box]
[toggle_item title=”Näytä kaikki palkitut oluet” active=”false”]Suomen Paras Olut 2014 tulokset

Suomen Paras Olut 2014
American Lager 4,5 t% (Stadin Panimo)

Sarjojen palkitut oluet

Vaalea lager enintään 4,7 %
1. American Lager 4,5 t% (Stadin Panimo)
2. World Lager 4,5 t% (Stadin Panimo)
3. Keisari Luomu 4,5 t% (Nokian Panimo)

Vaalea lager yli 4,7 %
1. Mississippi Beer 5,0 t% (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas)
2. Sorachi Lager 4,9 t% (Rakuuna Olut)
3. Karhu Tosi Vahva 8,0 t% (Sinebrychoff)

Tumma tai värillinen lager
1. Senaattori 7,5 t% (Rakuuna Olut)
2. American Black Lager 5,3 t% (Stadin Panimo)
3. Kievari Schwarz 4,5 t% (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas)

Ale enintään 4,7 %
1. American Pale Ale 4,5 t% (Stadin Panimo)
2. American Porter 4,5 t% (Stadin Panimo)
3. Pikkuportteri 4,2 t% (Pyynikin käsityöläispanimo)

Ale yli 4,7 %
1. Lammin Sahti 7,5 t% (Lammin Sahti)
2. Maku Brewing IPA 7,3 t% (Maku Brewing)
3. West Coast Double IPA 8,0 t% (Stadin Panimo)

Vehnäolut
1. Weizen Bock 7,5 t% (Koskipanimo)
2. Marsalkka Luomuvehnä 4,6 t% (Saimaan Juomatehdas)
3. Mufloni Vehnä 5,0 t% (Panimoravintola Beer Hunter’s)[/toggle_item]
[/toggle_box]