softengine-keikat

Euroviisukomeettamme Softengine keikalle LeBonkiin perjantaina 13. kesäkuuta.

Suomalaisen rockin tulevaisuuden suurnimi Softengineltä ei kunnianhimoa puutu. Yhtye ilmoittaa tavoitteekseen tuoda rockmusiikkiin tuoretta näkemystä, sillä hyvää rockia ei voi koskaan olla liikaa: ”Tavoitteena on tehdä tämän päivän rockia ottaen vaikutteita mm. indie- ja EDM-musiikista. Käytämme kappaleissamme erilaisia elementtejä ja soundeja peruskitararockrämpytyksen sijaan. Tarkoituksenamme on tehdä musiikista mielenkiintoista ja nykyaikaista”, yhtye kertoo.

Kesällä 2011 Seinäjoella perustettu yhtye aloitti samantien studiotyöskentelyn sekä keikkailun, ja urakaari on ollut siitä lähtien jyrkässä nousussa. Ahkeran sävellystyön ja keikkailun sekä menestyksekkäiden bändikilpailujen jälkeen yhtye hioutui nykyiseen muotoonsa kesällä 2013. Vuoden 2013 lopulla yhtye ilmottautui Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleellaan ”Something Better”. Se on jo ehtinyt herättää ihastusta niin suomalaisessa musiikkimediassa kuin myös muualla euroopassa. 10 päivässä alusta loppuun tehdyn kappaleen syntytarina on yllättävä: ”Saimme ajatuksen, että olisi hienoa tehdä kaupallinen funk-biisi hyvillä soinnuilla ja helpoilla melodioilla. Kokeilimme kertosäkeestä myös suoristetumpaa ’rockimpaa’ versiota, joka kolahti kaikkiin tosi kovaa. Päätimme siis jättää funkit kokonaan pois kappaleesta . Lähdimme Henrin ja Ossin kanssa mökille tekemään sanoituksia viikonlopuksi, jonka jälkeen biisi oli valmis. Teimme äänitykset ja miksaukset Topin kotistudiolla ja Eero masteroi biisin. Kaikki tämä tapahtui 10 päivän sisällä kiireessä koska UMK-ilmoittautumisaika oli umpeutumassa. Saimme biisin juuri ja juuri valmiiksi viimeisenä ilmoittautumispäivänä.”

Softengine solmi kaiken keskellä myös levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa. Yhtyeen laulaja Topi Latukka kertoo innostuneena sopimuksen syntymisestä: ”On uskomaton fiilis, kun on monet vuodet yrittänyt tavoitella unelmaansa ja tehnyt rankasti töitä sen eteen tietämättä tuleeko koskaan oikeasti saavuttamaan mitään ja sitten se lopulta toteutuu. Ollaan todella innoissamme sopimuksesta, emmekä malta odottaa että pääsemme aloittamaan hommat Sonyn kanssa. Tästä se alkaa!”

 

LEBONK: SOFTENGINE HELSINKI
LeBonk
pe, 13.6.2014
22:00
Liput alkaen 12,50 €

Tapahtumapaikan kotisivut: www.lebonk.fi

[accordion]
[acc_item title=”Metrolla tapahtumaan”]Kampin tai Rautatieaseman metroasemalta 500 metriä LeBonkiin
[/acc_item]
[acc_item title=”Linja-autolla tapahtumaan”]Kampin linja-auto-asemalta 600 metriä LeBonkiin
[/acc_item]
[acc_item title=”Junalla tapahtumaan”]Rautatieasemalta 500 metriä LeBonkiin
[/acc_item]
[acc_item title=”Raitiovaunulla tai paikallisbussilla tapahtumaan”]Raitiovaunut 1, 3, 6, 6T ja 10 Ylioppilastalon pysäkiltä lyhyt matka LeBonkiin. Katso raitiovaunujen ja bussien reitit ja kaikki aikataulut: www.hsl.fi

[/acc_item]
[/accordion]

 

[divider scroll_text=”VINKKI! Muista hotellivaraus”]

Hotelli lähellä LeBonkia

[column col=”1/4″]
Hotelli Scandic SimonkenttäScandic Simonkenttä

Ravintola lähellä LeBonkia

ristorante-como-helsinki-ravintolaRistorante Como
[/column]