Ensimmäiset turvavälikonsertit on nyt pidetty onnistuneesti ja vielä ennen juhannusta Savoyssa ehditään kuulla Lauri Porran mökkeily-ambient-henkisen kamarimusiikkiteoksen kantaesitys, PK Keräsen ja Valtteri Laurell Pöyhösen duokeikka sekä Vesalan harvinaislaatuinen triokonsertti yhdessä Aili Järvelän ja Jutta Rahmelin kanssa.

– Teimme Ailin ja Jutan kanssa viikko sitten kolmestaan streamauskeikan. Se herätti niin paljon innostusta, että päätimme uskaltautua kesän alkajaisiksi myös ihan oikealle keikalle. Keikalle pääsee kuitenkin vain hyvin pieni yleisö, turvallisuussyistä tietenkin. Meillä on ihana erikoiskokoonpano, Jutta soittaa konserttikannelta, minä ja Aili soitamme viuluja ja harmonia, ja kaikki tietysti laulamme. Olemme sovittaneet soolotuotantoani sekä Ailin ja Jutan kappaleita settiimme. Viimeisin yhteistyömme oli Vain elämää -ohjelmassa kuultu sovituksemme Lauri Tähkän kappaleesta Tulkoon mitä vaan, Paula Vesala kirjoittaa.

Savoy-teatterin turvavälikonsertteihin myydään lippuja enintään 170 hengelle, kun katsomon paikkamäärä on 750. Konsertit kestävät reilun tunnin, ja niissä ei ole väliaikaa. Liput myydään ainoastaan verkkokaupan kautta: www.lippu.fi.

la 13.6. klo 18 PK Keränen & Valtteri Laurell (liput 29 €, myynnissä nyt)

ma 15.6. klo 19 Vesala – Järvelä – Rahmel (liput 39/47 €, liput myyntiin ma 8.6. klo 15)

ti 16.6. klo 19 Lauri Porra: Cabins & Hideouts (liput 29 €, myynnissä nyt)

PK Keränen ja Valtteri Laurell lauantaina 13.6.2020 klo 18

PK Keränen on Suomen arvostetuimpia rock-muusikoista. Hän on itseoppinut kitaristi, omintakeisen lauluäänen omaava solisti, säveltäjä ja sanoittaja, joka on vuodesta 1982 vaikuttanut legendaarisessa 22-Pistepirkossa. Keräsen ensimmäinen sooloalbumi julkaistiin tammikuussa 2020. Albumin nimi on Serobi Songs, ja sen teossa vahvana tukipilarina toimi Valtteri Laurell Pöyhönen, Suomen eturivin jazzmuusikko, säveltäjä ja kapellimestari, joka tunnetaan muun muassa yhtyeistään Dalindeo sekä Ricky-Tick Big Band. Rock-ikoni ja jazzmestari nähdään Savoyn lavalla duona.

Vesala – Järvelä – Rahmel maanantaina 15.6.2020 klo 19

Paula Vesala tuo Savoyn lavalle uuden trionsa, jonka käsittelyssä hitit ja harvinaisemmat pop-helmet taipuvat intiimeiksi folk-versioiksi. Triossa soittavat ja laulavat kansanmusiikin taitajina tunnetut Aili Järvelä ja Jutta Rahmel. Konsertissa kuullaan kaikkien kolmen lauluntekijän tuotantoa.

Vesala on 2000-luvun renessanssitaiteilija, joka kuuluu Suomen lahjakkaimpiin taiteilijoihin. Hänen musiikkinsa on yhdistelmä taiteellista tinkimättömyyttä sekä koko kansan tavoittavia pophittejä radio- ja suoratoistolistojen soitetuimpien kappaleiden listoilta. Debyyttisooloalbumi Vesala julkaistiin vuonna 2016. Huikean vastaanoton ja peräti neljä Emma-palkintoa kerännyttä levyä seurasi Etsimässä rauhaa -albumi, joka julkaistiin keväällä 2020. Jutta Rahmel on laulaja-lauluntekijä ja kanteleensoittaja, joka julkaisi debyyttisinglensä White Smoke marraskuussa 2019. Rahmel tunnetaan myös Kardemimmit-yhtyeestä, joka esittää uutta kansanmusiikkia instrumentteinaan kannel ja laulu. Aili Järvelän keväällä 2020 julkaistulla ensimmäisellä soololevyllä Lainattua, sinistä, omaa kaustislainen kansanmusiikkitraditio ja juureva lauluntekijyys kohtaavat tämän päivän indie-estetiikan.

Lauri Porra: Cabins & Hideouts tiistaina 16.6.2020 klo 19

Savoyssa kantaesitettävä, basisti-säveltäjä Lauri Porran uusi kamarimusiikkiteos Cabins & Hideouts -teossarja kumpuaa luonto- ja mökkitunnelmista. Lavalla esiintyy jousikvartetti sekä Lauri Porra useine instrumentteineen. Meditatiivinen oleskelukonsertti vie kuulijan metsään, järven rantaan ja kesämökille.

Cabins & Hideouts kuvaa noin tunnin aikana vuorokauden pituisen kaaren aamusta yöhön ja seuraavaan auringonnousuun. Konsertissa äänitetyt luonnon äänet kuten peipon ja kuikan laulu sekoittuvat jousikvartetille sävellettyyn musiikkiin. Savoy-teatteri tarjoaa kuulijoille mahdollisuuden rauhoittua kuvitteellisen takkatulen ääressä ja antaa äänimaisemien viedä mukanaan omiin maailmoihin.

Lauri Porra on säveltäjä ja muusikko, joka tunnetaan sinfoniaorkesteriteoksistaan ja useisiin elokuviin säveltämästään musiikista. Muusikkona Porra tunnetaan niin Stratovariuksen kuin oman Flyover Ensemblensäkin basistina. Flyover Ensemblen uusin levy Dust julkaistiin joulukuussa 2019. Konsertissa esiintyvät jousikvartetissa soittavat Hannu Vasara ja Aleksi Kotila, viulu, Hanna Hohti, alttoviulu ja Markus Hohti, sello sekä Lauri Porra, basso ja elektroniikka.

Savoy-teatterin turvavälikonserteissa pyritään takaamaan kaikille osallistujille mahdollisimman turvallinen konserttikokemus ennakkojärjestelyin ja tehostetuin hygieniaratkaisuin. Vaatesäilytystä ei ole käytössä, vaan yleisö ottaa takit mukaan saliin. Yleisön edustajia kehotetaan pysymään kotona, mikäli he potevat mitä tahansa flunssan oireita tai kuuluvat koronaviruksen altistusketjuun. Lipulla on tällöin palautusoikeus.