Savoyn kolmivaiheisessa uudistuksessa halutaan kunnioittaa ravintolan perinnettä sen koko 80-vuotisen historian ajalta. Keittiömestari Helena Puolakan ensimmäinen Savoylle suunnittelema menu on nyt tarjolla.

Savoyn sisustuksen uudistamisesta vastaa yksi maailman arvostetuimmista sisustussuunnittelijoista, Ilse Crawford ja hänen suunnittelutoimistonsa Studioilse. Studioilse on suunnitellut lukuisia tunnettuja ravintoloita ja hotelleja, kuten alkuperäisen Soho Housen ja Tukholmassa sijaitsevan Ett Hem -hotellin, sekä tehnyt yhteistyötä muun muassa Massimo Botturan, Vitran ja Artekin kanssa.

– Tunnistamme, että Savoy on jopa maailman mittakaavassa ainutlaatuinen kohde. Siksi halusimme, että tilan uudistamisesta on vastuussa ihminen, joka tuntee syvällisesti Aaltojen perinteen ja on näkemykseltään maailman huippua. Ilse Crawford ottaa vain hyvin rajallisen määrän asiakkaita ja suostui tehtävään, koska rakastaa Savoyta, sanoo Saku Tuominen, yksi uuden Savoyn omistajista.

– Savoysta tekee poikkeuksellisen se, että suunnittelussa on alusta alkaen otettu huomioon ihmisen perusarvot. Siksi tila toimii nyt yhtä lailla kuin vuonna 1937. Sitä ei kannata keksiä uudelleen. Se tarvitsee ainoastaan hieman huolenpitoa ja rakkautta, sanoo Ilse Crawford.

Aino ja Alvar Aalto. Kuva: Artek

Studioilsen apuna Suomessa toimii arkkitehtuurin valtionpalkinnon saanut ja Alvar Aallon työhön erikoistunut arkkitehti Tapani Mustonen. Mustonen on toiminut aiemmin pääsuunnittelijana muun muassa Viipurin kirjaston korjauksessa. Uudistusprojekti toteutetaan läheisessä yhteistyössä Alvar Aalto Säätiön, vuokranantaja Ahlströmien ja Artekin kanssa.

Alvar ja Aino Aallon ja Artekin luomat puitteet ovat Savoyssa ainutkertaiset. On hienoa olla mukana hankkeessa, jossa legendaarinen Savoy-ravintola saa takaisin sen alkuperäisen hehkeytensä, arvokkuutensa ja laatunsa, sanoo Tapani Mustonen.

– Savoy on yksi harvoista jäljellä olevista paikoista, jossa pääsee edelleen kokemaan enemmän tai vähemmän alkuperäisen Aalto-sisustuksen. On upeaa, että suunnitelmassa kunnioitetaan Aaltojen alkuperäisiä suunnitelmia ja samaan aikaan päivitetään ainutlaatuista sisustusta, sanoo Artekin Suomen maajohtaja Anja Matilainen.

Uudistuksessa halutaan kunnioittaa Savoyn perinnettä sen koko 80-vuotisen historian ajalta.

– On tärkeää tunnistaa ja juhlistaa paitsi Alvarin myös Aino Aallon osallistumista. Aallot olivat tasavertaisia kumppaneita, ja Savoy ilmentää heidän yhteistyöhönsä perustuvaa ajattelua. Erityisesti heidän herkkyyttään kestäviä, luonnollisia materiaaleja kohtaan, mutta myös yksinkertaisuutta, käytännöllisyyttä ja valveutuneisuutta, Ilse Crawford sanoo.

Tammikuun remontin yhteydessä uudistetaan myös salihenkilökunnan asut. Naisten asut suunnittelee Samu-Jussi Koski, miesten asuista vastaa Turo. Myös ruokalistan ilme, astiat ja ruokailuvälineet päivitetään.

Uusi menu hyödyntää parhaita suomalaisia raaka-aineita ja klassikkoa kahdessa eri muodossa

Savoyn vorschmack-pelmeni borch-liemessä. Kuva: Anton Sucksdorff

Toukokuussa Lontoosta Suomeen palanneen keittiömestari Helena Puolakan ensimmäinen Savoylle suunnittelema menu toi listalle muun muassa Savoyn perinteistä patasorsaa, tattipelmeneitä, Metsärannan peuraa sekä mukulaselleriä valkeiden kuulaiden kanssa.

– Itselleni on alusta alkaen ollut tärkeää korostaa sesonkeja ja hyödyntää parhaita mahdollisia suomalaisia raaka-aineita. Haluan, että Savoy on suomalaisen kulinarismin lippulaiva, tosin pienellä ranskalais-venäläisellä vivahteella, sanoo Helena Puolakka.

Yksi Savoyn klassikkoannoksista on vuosikymmenien ajan ollut vorschmack. Se ei katoa vaan löytyy myös uudelta listalta, jopa kahdessa eri muodossa.

– On itsestään selvää, että klassinen vorssi pysyy listalla. Se on osa Savoyta. Mutta sen lisäksi halusin tehdä myös uuden version annoksesta. Siksi uudella listalla on myös vorschmack-pelmenit borch-liemessä. Pidän molemmista versioista paljon, Puolakka sanoo.

Savoyn iltamenu koostuu à la carte -listasta sekä Helena Puolakan päivittäin vaihtuvasta, 7 ruokalajin chef’s menusta. Lyhyempi lounasmenu vaihtuu viikottain.

Tärkeänä osana uudistusta myös Savoyn ravintolapäällikkö vaihtuu. Uutena ravintolapäällikkönä on syyskuun alussa aloittanut Vuoden tarjoilija ja Grand Champagne Challenge -voittaja Saara Alander. Alander on toiminut aiemmin muun muassa ravintola Murun ravintolapäällikkönä.

– Saara tuo huippuluokan osaamista Savoyn saliin. Hienoa on myös se, että Savoy on naiskomennossa. Se sopii tähän paikkaan. Niin se oli Mairen ja Ainonkin aikana, sanoo Puolakka.

Kuvat Anton Sucksdorff ja Artek