Maailman nopeimmaksi kevyen musiikin pianistiksi nimetyn unkarilaisen Peter Bencen tuleva lokakuinen konsertti Savoy-teatterissa, Helsingissä myytiin loppuun pikavauhdilla. Lisäkonsertti pidetään Kulttuuritalossa sunnuntaina 17.3.

Konsertin liput maksavat alkaen 49,50 euroa Ticketmasterissa

Unkarilaissyntyinen 26-vuotias Peter Bence on erikoistunut popmusiikin suurimpien hittien varioimiseen pianolla. Hänen sovituksensa mm. Michael Jacksonin, Queenin and Sian kappaleista ovat keränneet yli 350 miljoonaa katselukertaa YouTubessa ja Facebookissa.

Bence on yltänyt jopa Guinnesin ennätysten kirjaan soittonopeudellaan. Hänen ennätystuloksensa on 765 lyöntiä pianon koskettimiin yhden minuutin aikana. Bence on saavuttanut mittavan maailmanlaajuisen suosion omintakeisella ja rajoja rikkovalla soittotyylillään. Hän on vienyt pianon soittamisen täysin uudelle tasolle, ja on kerännyt pianomusiikin pariin runsaasti yleisöä, joka ei ole ollut soittimesta aiemmin kiinnostunut.

Bence kiertää nykyisin konsertoimassa ympäri maailman. Pelkästään viime vuonna hän esiintyi yli 20 maassa neljällä mantereella. Hän oli muun muassa avajaisesiintyjänä BBC:n kuuluisalla Proms-konserttisarjassa Hyde Parkissa, Lontoossa 50 000 kuulijalle.

Peter Bence Helsingissä Savoy-teatterissa Kulttuuritalossa sunnuntaina 17. maaliskuuta kello 19.00 (ovet klo 18.00).

 

Tapahtuma


Peter Bence

 Päivä: su 17.3.
 Aika: 19:00
 Hintaluokka: 49,50  Ticketmaster.fi
 Tapahtuman kotisivut: Tapahtuma verkossa

Tapahtumapaikka


Helsingin kulttuuritalo
Helsingin kulttuuritalo
 Mannerheimintie 2
Helsinki

Mannerheimintie 2
Helsinki
 Hotellit läheisyydessä Hakaniemi