Pöytävarauspalvelu TableOnline.fi täytti 10 vuotta ja juhlii lokakuussa ensimmäistä vuosikymmentään syntymäpäiväkampanjalla, jossa on mukana huippuravintoloita useista kaupungeista.

– Koko ravintola-ala on kovissa vaikeuksissa ja siksi päätimme järjestää TableOnlinen synttärikampanjan suunnitellusti ja rohkaista kuluttajia nauttimaan hyvästä ruoasta, juomasta ja palvelusta kampanjahinnoin. Asiakkainamme olevat ravintolat ovat koko pandemian ajan toimineet hyvin vastuullisesti, noudattaneet omavalvontasuunnitelmia sekä ajoittaisia rajoituksia koronan aiheuttamissa poikkeusoloissa ja siksi ravintolaruokailu ei aiheuta merkittävää riskiä kuluttajille. Merkittävä haitta sekä kansantaloudelle että alan työtekijöiden hyvinvoinnille kuitenkin aiheutuu, jos ei enää uskalleta ruokailla ravintoloissa. Puhumattakaan siitä, miten paljon ravintolaelämykset tuovat iloa ihan jokaiselle palveluiden kuluttajalle. Sen vuoksi päätimme kantaa kortemme kekoon alan hyväksi, kertoo pöytävarauspalvelu TableOnlinen toimitusjohtaja Ville Heinonen.

Kampanjassa on mukana yli 30 huippuravintolaa, jotka tarjoavat 10-vuotismenuja sekä muita TableOnlinen syntymäpäiviä varten suunniteltuja ravintolaetuja.

Helsingistä mukana on esimerkiksi Grotesk, joka liittyi ensimmäisenä ravintolana pöytävarauspalveluun, sen startatessa vuonna 2010. Grotesk juhlistaa 10-vuotista yhteistyötä 49 euron klassikkomenulla, jossa on makuvivahteita muun muassa viskistä ja tupakasta. Tutustu tarkemmin TableOnlinen juhlakampanjaan.

Ravinitola Atelje Finne Helsinki
Ateljé Finne Helsingin Arkadiankadulla on myös mukana kampanjassa.