Helsingin Katajanokalla sijaitseva Ravintola Nokka lähtee kesään aikaisempaa villimpänä. Nokan keittiötä luotsaava keittiöpäällikkö Ari Ruoho kiteyttää ravintolan ruokafilosofian sanoihin villiä ja vastuullista.

Ravintola Nokka Helsingissä
Yrttivoissa paistettua karitsaa sekä grillattua Ahlbergin luomuroomansalaattia. Kuva: Teemu Mäkelä

Ravintola Nokka on toiminut vastuullisesti tuotettujen kotimaisten raaka-aineiden käytön edelläkävijänä jo lähes kaksikymmentä vuotta. Viime aikoina pientuottajien huippuraaka-aineiden rinnalle ovat entistä enemmän nousseet villinä kasvaneet luonnonantimet.

Ravintoloitsija ja keittiöpäällikkö Ari Ruoho on luotsannut Nokkaa jo 10 vuotta. Kuva: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

– Nokan annoksissa keskiössä ovat puhtaat maut. Korostamme kaikessa hienojen raaka-aineiden omaa makua, kertoo Nokan keittiöpäällikkö Ari Ruoho.

Kesällä keskeisessä roolissa ovat villinä kasvaneet kotimaiset kalat ja villiyrtit sekä kotimaiset, vastuullisesti kasvatetut luomukasvikset ja -liha, jotka tulevat Nokkaan tarkkaan valituilta tuottajilta. Kesän edetessä ja syksyn koittaessa huomion keskipisteeksi nousevat sienet, villinä kasvanut riista ja muut metsän antimet sekä kotimaiset kauden kasvikset.

– Sesongit tuovat ruokalistalle todella mielenkiintoista vaihtelua. Paitsi että vaihdamme menut useamman kerran vuodessa satokausien mukaan, otamme annoksiin uusia raaka-aineita lennosta sitä mukaa, kun niitä kypsyy tarjolle, Ruoho jatkaa.

Raaka-aineiden alkuperä ja eettisyys on keittiöpäällikkö Ari Ruoholle sydämenasia. Hän tuntee henkilökohtaisesti ravintolan luottotuottajat ja on tehnyt heidän kanssaan tuotekehitystä jo vuosien ajan.

Wanhatuvan ankkaa ja vadelmakastiketta. Kuva: Teemu Mäkelä

Eikä Ruohon kiinnostus raaka-aineisiin rajoitu vain pientuottajayhteistyöhön, sillä hän metsästää ja käsittelee merkittävän osan Nokassa tarjottavasta riistasta itse. Ruoho myös kerää ulkosaariston luotojen kivikkoisilta rannoilta ravintolassa tarjottavan rakkohaurun, jonka käytössä Nokka on todellinen edelläkävijä.

– Etsimme jatkuvasti uusia makuja ja raaka-aineita Suomen luonnosta. Näin pystymme laajentamaan villien makujen tarjontaamme ja luomaan uusia makuelämyksiä, Ari Ruoho kertoo innostuneena.

Kansainvälisen tason huippuravintola Nokkaa luotsaa keittiöpäällikkö Ari Ruoho, joka osallistuu myös itse aktiivisesti ravintolan raaka-aineiden hankintaan. Kuva: Rasmus Tikkanen

Vastuullisuus on aina ollut keskeisessä roolissa Ravintola Nokan raaka-ainevalinnoissa. Sen lisäksi Nokassa on kiinnitetty entistä enemmän huomiota ympäristövastuullisuuteen myös muussa toiminnassa. Tänä vuonna Ravintola Nokka on mukana Mission Zero Foodprint -projektissa, jossa tarkkaillaan ravintolan hiilijalanjälkeä ja etsitään ratkaisuja sen minimoimiseksi.

– Ruokalistan suunnitelulla on iso merkitys ruokahävikkiin. Haluamme kehittää toimintaamme entisestään mahdollisimman ympäristöystävälliseksi, keittiöpäällikkö Ruoho toteaa.

Ensiluokkaisten raaka-aineiden ja puhtaiden makujen lisäksi Ravintola Nokan filosofiaan kuuluu ruoan tekeminen alusta loppuun itse. Ruohon keittiötiimi käsittelee riistan ja keittää itse liemet riistakastikkeiden pohjaksi, leipoo ravintolan omaa leipäjuurta käyttäen leivät jokaista serviisiä varten ja jopa charcuterie-annoksen lihat kypsytetään ravintolan omassa lihakaapissa kuukausien, usein vuosien ajan, ja myös pateet tehdään alusta loppuun omassa keittiössä.

Nokassa on perinteisen ravintolakokemuksen lisäksi mahdollisuus kahteen erikoiselämykseen. Ravintolan yläkerran erilliskeittiössä järjestetään ihania Kokka-elämyksiä, jossa seurue voi valmistaa oman ravintolaillallisensa huippukokin ohjauksessa. Chef Table -illallisella seurue puolestaan pääsee illastamaan kokkia vastapäätä ja seuraamaan, kun kokki valmistaa jopa yli kymmenen ruokalajin illallisen erikoisraaka-aineista.

Ravintola Nokka on sijainnut Helsingin ytimessä meren äärellä Katajanokalla jo lähes 20 vuotta. Kuva: Rasmus Tikkanen

– Nokka ei ole pelkkä ravintola, vaan paljon enemmän; iso, mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa toiminnan arvot eivät ole vain ylevästi kirjattu huoneentauluun, vaan käytössä joka päivä, sanoo Nokan ravintolapäällikkö Terhi Vitikka.

Lisää Ravintola Nokan filosofiasta sekä tuoreet kesämenut löytyvät ravintolan uudistuneilta nettisivuilta: www.nokkahelsinki.fi

Ravintola Nokka
Kanavaranta 7F
00160 Helsinki
+358 9 6128 5600
info@nokkahelsinki.fi