Ravintola Nokka on sijainnut Helsingin ytimessä meren äärellä Katajanokalla jo 17 vuotta. Kuva: Rasmus Tikkanen

Helsingin Katajanokalla sijaitsevan ravintola Nokan lounas on uudistunut entistä vastuullisempaan suuntaan. Suomalaisen lähiruoan nimeen vannovassa ravintolassa nautitaan keskiviikosta perjantaihin viikoittain vaihtuvaa lounasmenua, joka tarjoaa kattavan läpileikkauksen Nokan makumaailmaan.

Lounastarjonnassa maistuu eettiset ja kestävät valinnat. Nokan ruokafilosofia koostuu kolmesta elementistä: kotimaisuus, puhtaat raaka-aineet ja ekologisuus. Kasvisten ohella lounaskattauksessa roolia ottavat esimerkiksi riista, poro ja karitsa sekä kaloista hauki, lahna, särki ja silakka.

– Lounasruokailu lisääntyy jatkuvasti, ja kuluttajia kiinnostavat entistä enemmän ruoan alkuperä ja vastuullisuustekijät. Haluamme tuoda lounasmarkkinaan maistuvan ja kestävän vaihtoehdon, joka korostaa kotimaisten raaka-aineiden parhaita puolia kuormittaen ympäristöä mahdollisimman vähän, kertoo Nokan keittiöpäällikkö Ari Ruoho.

Peuran sydän on yksi Nokan vaihtuvassa lounasmenussa esiintyvistä raaka-aineista. Kuva: Rasmus Tikkanen

Lounaalla tarjoillaan kaksi alkuruokaa, kolme pääruokaa ja kaksi jälkiruokaa. Ensimmäinen lounasmenu on tarjolla 8.–10.1.2020.

– Tuolloin lounastaja voi valita alkuun maa-artisokkakeittoa silakanmädillä tai ilmakuivattua mangalitzapossunkylkeä kuusenkerkällä, pääruoaksi haukikalapuikkoja ahvenmätimajoneesilla, peurawallenbergiä puolukalla tai mangalitzapossunveripalttua puikulaperunoilla sekä jälkiruoaksi mustaherukkaleivosta tai Nokan jäätelöä, Ruoho luettelee.

Lähiruoka on ympäristöteko

Lähiraaka-aineita ja puhtaita makuja korostava Nokka on tehnyt jo 17 vuotta työtä vastuullisen syömisen puolesta. Kestävää kalastusta ja metsästystä peräänkuuluttava ravintola on edelläkävijä ympäristöä kunnioittavissa raaka-ainevalinnoissa sekä hiilijalanjäljen ja ruokahävikin minimoimisessa.

– Esimerkiksi silakka on valitettavan aliarvostettu raaka-aine, vaikkakin oikein valmistettuna se on erittäin maukas. Silakan syöminen kerran viikossa on myös ympäristöteko, jolla voimme neutraloida päästöjämme, Ruoho painottaa.

Nokan kumppaneiksi valikoituvat vain parhaimmat ja raaka-aineiden laatu taataan VIP-tuottajaohjelman myötä. Nokkaa 10 vuotta luotsannut Ruoho on itsekin aktiivinen metsästäjä ja kalastaja, jonka saaliit sorsasta rusakkoon, kauriista hirveen päätyvät asiakkaiden lautasille.

Ravintoloitsija ja keittiöpäällikkö Ari Ruoho on luotsannut Nokkaa jo 10 vuotta. Kuva: Ronja Honko, Kohokohdat.fi

– Nokka on ollut minulle sydämen asia ja elämäntyö jo vuosia. Uusi vuosi onkin hyvä aloittaa julkistamalla, että perustin ravintola-alan pioneeri NoHo Partnersin kanssa yhteisyrityksen, jonka myötä operoimme jatkossa yhdessä Nokkaa. Yhteisvoimin kehitämme suomalaista ruokakulttuuria vastuullisempaan suuntaan ja teemme sitä tunnetuksi myös maailmalla, Ruoho iloitsee.

Lounas on tarjolla ke–pe klo 11.30–15.00. 2 ruokalajia 29 euroa, 3 ruokalajia 36 euroa. Tutustu Nokan viikoittain vaihtuvaan lounasmenuun ravintolan kotisivuilla.

Vuoden alun kunniaksi myös Nokan à la carte -lista sekä menukokonaisuudet Menu 1°20 ja kasvismenu Green 1°20 uudistuivat. Molemmat menut on saatavilla myös lounasaikaan. Tutustu uuteen tarjontaan ravintolan kotisivuilla.

Ravintola Nokka
Kanavaranta 7 F, 00160 Helsinki
Puh. +358 9 6128 5600

Avoinna:
Ma–ti klo 17.00–22.00
Ke–pe klo 11.30–15.00, 17.00–23.00
La 18.00–24.00