Yksi huippusuositun ravintola Murun viime vuoden kohokohtia oli oman keittokirjan julkaiseminen. Kirjan tuotto lahjoitettiin Näkövammaisten keskusliitolle opaskoiran kouluttamista varten. Konkreettinen auttaminen sai murulaiset niin hyvälle mielelle, että hyväntekeväisyystempauksia päätettiin jatkaa.
Tänä vuonna luvassa on jotain ravintolamaailmassa täysin ennenkuulumatonta, nimittäin peräti 24 tuntia kestävä kattaus!

Ravintolaa pidetään 8.–9.6. auki tauotta vuorokauden ympäri. Tempaus alkaa lauantailounaalla ja jatkuu illallisen ja yöruoan kautta sunnuntain aamupalaan ja brunssiin asti. Hurjan idean takana ovat Murun nuoret, mutta kokeneet rokkikokit Kalle Kiukainen ja Oliver Hurskainen.
”Kaikki lähti liikkeelle kovatahtisen työvuoron jälkeisestä herjanheitosta. Rupesimme funtsimaan, kauanko keittiötyötä pystyy tekemään yhteen putkeen ja päätimme kokeilla. Tuollaisen rupeaman jälkeen ollaan varmaan aika hapoilla, mutta on hienoa päästä kokeilemaan omia rajojaan. Ja parhaat fiilikset tuo tietysti hyvä tarkoitus”, Oliver Hurskainen kertoo.

Luvassa on käsintehtyä rentoa ruokaa ja reiluja annoksia. Raaka-aineiksi kokit ovat valinneet omia sesonkisuosikkejaan, kuten varhaisperunaa, parsaa, siikaa, vasikanposkea ja possunkylkeä. Yöruoka on rouheasti street food -henkistä.

Tiukan vuorokauden aikana keittiössä poikkeavat auttamassa myös muut murulaiset. Tosin yhtä poikkeusta lukuunottamatta.
”Tämä on meidän juttumme. Henkka Alén saa korkeintaan katsella sivusta astianpesukoneeseen sidottuna”, Kalle Kiukainen nauraa.

Salin puolella asiakkaat saavat nauttia Murulle ominaisesta ammattitaitoisesta mutta välittömästä isännöinnistä ja liberaalista tunnelmasta. ”Ulkoministeri ja raksajätkä voivat luontevasti istua vierekkäisissä pöydissä hyvästä ruoasta nauttien, Kiukainen määrittelee.

Tempauksen tavoitteena on kerätä vähintään 10 000 euroa nuorisotyötä tekevälle Tukikummit-säätiölle, joka kanavoi avustukset tarvitsijoille lyhentämättöminä Kirkon diakoniatyön kautta. Avustusrahat eivät mene kuluihin, vaan suoraan oikeaan osoitteeseen.
”Jokainen avuntarvitsija kohdataan henkilökohtaisesti. Emme jaa avustuksina rahaa, vaan palveluita tai välineitä, joilla esimerkiksi vähävaraisia nuoria autetaan pysymään harrastuksissa kiinni, kertoo säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Sakari Huovinen.
”Murun tempaus on hieno esimerkki ja sosiaalinen innovaatio. Toivoisin, että muutkin yritykset keksisivät, mitä nuorten hyväksi voisi tehdä oman toimialansa puitteissa.”

Varauksia ainutlaatuiseen tapahtumaan voi tehdä osoitteessa muru24@murudining.fi